ompelin vetoketjupussukan.

Nopeasti ompelemistani tilkkupinnoista syntyi tällainen vetoketjupussukka, jolle annoin nimen Aaltoliikettä. 


Aaltoliikettä-nimi tulee tikkauksista, jotka muistuttavat etäisesti vedenpintaa, kun siihen on osunut esimerkiksi kaksi pikkukiveä tai vaikka kaksi sadepisaraa.

Aaltoliikettä-pussukka on ensimmäinen kappale Tilkunviilaajan Street-mallistossa. Mies ( ! ) ehdotti, että tekisin välillä pussukkaan pitkän sivulenksun, jotta pussukkaa voi kantaa ja että kutsuisin tätä Street-mallistoksi. Toteutan ehdotuksen mielelläni – hän ei kovin usein esitä ompelemiseen ja tilkkuiluun liittyviä ideoita.

Pussukassa on vuori Kvilttaajalta ostamastani, tilkkutöiden taustakappaleeksi ajattelemastani (ja myös käyttämästäni) kankaasta.


Leikkuuteknisistä syistä toisessa vuorikappaleessa kuvio kulkee ylösalaisin. Ei haittaa!

Vielä kerran näkymä tikatuista pussukkapinnoista. Olen tässä jo kiinnittänyt ja päällitikannut vetoketjun.



Kangasjatkeet vetoketjun päissä tosiaan helpottivat pussukan ompelemista, siis siinä vaiheessa kun ompelen pussukka- ja vuorikappaleet pussiin.

Toinen puoli pussukasta näyttää tältä:


Taustalla vanhaan, ystävien mökin autiolta naapuritontilta löytyneeseen rikkinäiseen emalikattilaan istuttamani daalia. Tapojeni vastaisesti en ole vielä saanut kukkaa hengiltä, ja se on sentään ollut minulla yli kuukauden!

Avattuna pussukka näyttää tällaiselta:


En tehnyt vuoriin sisätaskua, koska pussukka on niin matala.

Vielä yksi potretti:



 Aaltoliikettä-pussukan mitat:

  • 15cm korkea 
  • 22cm leveä yläreunasta 
  • 7.5cm pohjan leveys 
  • 40cm kantolenksu. 



Street-malliston ideoija (Mies siis) tosin piti kantolenksua liian pitkänä ja suositteli tekemään seuraavaan malliston pussukkaan vähän lyhyemmän. Mihin mahtoi perustaa arvionsa? Sen tiedän, ettei hän rupea tätä kantamaan mukanaan.

Kommentit

Tiinatei sanoi…
Onnittelut uudelle mallistollesi! Ihan näppärä idea tuo pitempi lenkki. Kiva pussukka, hyvät tikkaukset ja pisteenä osuva nimi!
*VEKKI* sanoi…
Onhan tuo pussukka ihan selvästi aaltoa. Osuva nimi. Nätti kuin mikä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.