jatkoja.

No, en malttanut jättää plus-merkkistä kokeilublokkia yksinäiseksi, kun se kerran onnistui aika hyvin. Tein samoilla mitoilla toisen plus-merkkisen blokin.


Tässähän on kohta jo peitto valmiina, hahah:


Toisen tilkkublokin vaaleissa paloissa on lähinnä vitivalkoista ja toisen plus-merkin tausta on lämpimämmän värinen, mikä on minusta häiritsevää. Mutta näitä tulee varsinaiseen tilkkupintaan paljon, jolloin vaalean eri sävyt eivät enää erotu.

Vaaleista kankaista tuli mieleen, että neliö-tähtikuvioinen tilkkupintani oli edelleen kokoamatta. Otin esiin jo ompelemani pötköt sekä vielä irtonaiset tilkkublokit ja kokosin blokeista kolme pötköä lisää. Sitten blokit loppuivat, paitsi jostain kummallisesta syystä yksi erityinen reunapala jäi ylitse. ???


Enempää blokkeja ei ole tehtynä! No, ehkä tämä koko jo riittää. Nytkään tilkkupinta ei mahdu suorana ompeluhuoneen makkarin lattialle.

Olin suunnitellut, että sommittelisin pinnan huolellisesti, mutta se sai jäädä. Aivan tarpeeksi vaikeaa oli pitää rivit järjestyksessä niin, ettei pintaan muodostunut virheitä. Blokkien järjestys tässä on siis melkein kokonaan satunnainen. Todellinen scrap-pinta!

Seuraavaksi täytyy pötköt ommella pitkillä saumoilla toisiinsa kiinni, ja sitten pinta onkin valmis! Ja siis kokonaan valmis – olen ajatellut, ettei tähän tule mitään kehystä, vaan ompelen pelkän kantin pinnan ympäri. Viimeisin ajatus kantin väriksi on satunnainen musta-punainen.

Kommentit

Kvilttaaja sanoi…
Punainen plussa on iloisen ja terhakkaan näköinen. Tumma ei näytä sen rinnalla enää ollenkaan kohltalokkaalta ja surulliselta. Onko tulossa peitto, joka on pelkkää plussaa?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.