kontrasti on tärkeämpi kuin väritys.

Ihmisen näköaisti on sopeutunut havaitsemaan tummuusasteet tarkemmin kuin värit ja suhteuttamaan värihavainnon myös siihen, mitä tarkasteltavan kohteen ympärillä on.
Väri on suhteellinen käsitys.

Ihmisen värinäkö on virittynyt havaitsemaan valoisuutta tai vaaleusasteita ennen kuin varsinaisia värejä. Siksi ihmissilmä pystyy helposti erottamaan vaaleusasteet mustavalkokuvasta. Vaaleusasteiden erottaminen värikuvasta (tai esimerkiksi katselemalla kankaita) on useimmille meistä vaikeaa, mutta värinäköä voi harjaannuttaa.

Silmä haluaa myös löytää kuvioita. Ja koska silmä erottaa vaaleat tummista paljon helpommin kuin eri värit, kuviot erottuvat silmään parhaiten silloin, kun käytät tumma-vaalea-kontrastia. Värien välinen kontrasti toimii heikommin.

Englanniksi on sanontakin: ”Value does the work, colour gets the credit” eli suomeksi suunnilleen ”Kontrasti tekee työn ja väri kerää kunnian”.

Esimerkiksi blokkien kuviot on tarkoitettu erottumaan. Nehän eivät muuten olisi kuvioita. Jos blokin tekee kokonaan saman tummuusasteen paloista – vaikka ne olisivat eri väriäkin – kuvio ei välttämättä erotu kunnolla, ainakaan kauempaa katsottuna.

Voi olla, että tasasävyisistä blokeista tasasävyisen pinnan koonnut tilkkuilija on ajatellut tekevänsä eleettömän, elegantin työn. Tilkkutyö voi kuitenkin näyttää tylsältä.

Jos haluat harjaannuttaa värinäköäsi ja kehittää sinulle parhaiten sopivia käytännön tapoja tumma-vaalea-kontrastin saamiseksi töihisi, suosittelen kokeilemaan Kitchen Table Quiltingin ilmaista ohjetta The Plaid-Ish Quilt. Tein oman Ruutuässä-tilkkupeittoni ohjeella ja valitsin tummat, keskiväriset ja vaaleat kankaat huolellisesti. Käytin myös kännykkäkameraa apuna.
Seuraan Instagramissä sellaista tilkkualan ammattilaista kuin Timna Tarr. Hän kertoi haastattelussaan osuvasti näin: ”Elleivät tummuusasteet vaihtele, värit ovat ikävystyttäviä”.

Kommentit

Raija Niemilä sanoi…
Tämä kontrasti-vinkkisi on yksi parhaita tilkkuilua auttavia. Ainakin minulle. Se antaa rentoutta värien = kankaiden valintaan.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.