tilkkutöitä.

Tartuin ompelupöydän siivottomaan kasaan ja yllättävän nopeasti olin jakanut siivottomuuden eri paikkoihin, enimmäkseen piiloon. Joten kitaratyönkin kanttaaminen onnistui.

En joudu raatamaan jouluvalmisteluissa: Mies tekee lanttulaatikon, ystäviltä saamme palan kinkkua, ja loput ruuat ostamme suunnilleen valmiina. Lahjat minulla on ollut valmiina ja paketoituina jo viime viikolla. Olenkin voinut tänään keskittyä ihanaan tilkkuharrastukseeni! Olen saanut kootuksi lukuisia erilaisia tilkkupintoja, vaikka minun on vaikea päästä vauhtiin silloin, kun olen saanut jonkun isomman valmiiksi eikä minulla ole oikein muutakaan kovasti kesken.

Tässä todiste, siivoutunut ompelupöydän reuna (johon olen tosin levitellyt tilkkuneliöitä ommellessani tarvitsemiani jäännöspaloja).

Pussukkapinnan synty

Kun olin tehnyt neljä tilkkuneliötä, kyllästyin etsimään kaitaleita kasasta, jossa niitä ei juuri ollut, ja ompelin sen sijaan sini- ja vihreäsävyisiä kankaita parin farkkukangaspalan ympärille. Sitten minulla oli tällaiset palat:

Yhdistin vasemmanpuoleisen ja alimman palan uudella tilkkupalalla ja jatkoin vähän reunoja. Pala rupesi näyttämään 25-senttiseen vetoketjuun sopivalta pussukkapinnalta.

Lisäilin äskeisestä pinnasta leikkaamiani paloja ja vähän muitakin paloja toiseen tilkkupintaan, ja niin sekin alkoi näyttää pussukkapinnalta:

Enää tarvitsin kappaleisiin vähän lisää korkeutta. Jäännöspalakassissa oli sinistä kangasta, joka sointui tilkkupintoja varten valitsemani vetoketjun siniseen. Ryhmittelin kuvaa varten pussukkapinnat vetoketjun lähimaille.

Ennen kuvan ottamista päivänvalo oli vähentynyt olennaisesti, ja jouduinkin kuvaamaan katto- ja muiden valojen loisteessa. Siksi kankaat näyttävät taas erivärisiltä.

Kun sain pussukkapinnat niin valmiiksi, että voisin leikata niille vanupalat ja välikerroksen collegejerseystä, rupesin tietysti tekemään jotain muuta. Mieleen putkahti, että voisin tehdä kokonaan puna-valkoisen pussukkapinnan.

Tilkunviilaajan käsitys kokonaan puna-valkoisista tilkkupinnoista siis. En sitten mitenkään tunnu pystyvän rajoittamaan värivalkoimiani!

Vähän erikoisempi käsityötapaus

Mies on toivonut Joulupukilta uutta villatakkia. Meillä on sisällä niin viileää, että villatakki on talvisaikaan järkevä pitää koko ajan yllä. Miehen nykyinen villatakki on vuodelta kivi ja kirves, siitä kajastavat kyynärpäät jo läpi ja on siinä muutakin täydellisen kulumisen merkkiä. Järkevä toive siis!

Luovuin ajatuksesta, kun satuin löytämään pari muuta, mielestäni kivampaa (ei tosin yhtä järkevää) lahjaa hänelle. Vähän harmitti. Toiveiden toteuttaminen on palkitsevaa.

Sain kuitenkin idean, kun siivoilin tuolille kertynyttä tekstiilikasaa (vähän ennen kuin esittelin siivotonta ompelupöydän reunaa). Kasassa oli toiveikas villatakki, jonka hihansuut olivat käsittämättömän risat. Muualta villatakki oli ihan ehjä. Kasassa oli myös villapaita, jonka helma oli yhdestä kohdasta rikki ja muualta sen näköinen, että rispaantuisi kohta.

Mitä tein? Irrotin rispaantuneet hihat villatakista. Kiinnitin niiden tilalle villapaidasta leikkaamani hihat. Onneksi kainalonreiät olivat hyvin saman kokoiset.

Tuloksena Joulupukin konttiin todellinen ekolahja: kahdesta vanhasta, nykyisellään käyttökelvottomasta vaatteesta tehty "uusi" villatakki. Eikä minun tarvinnut yhtään kutoa (en edes kunnolla osaa)!