tilkkulaukun orpo vuori.

Seuraa historiallinen katsaus.

Olen kertonutkin jossain vaiheessa, että pääsin kunnolla tilkkulaukkujen vauhtiin, kun satuin ostamaan japanilaisen tilkkulaukkukirjan (Everyday bag for everybody - kirjassa ei kyllä ollut muuta englanninkielistä kuin nimi), jossa oli kunnon kuvaohjeet mittoineen ja jopa kaavat.

Ompelin ensin muutaman laukun täysin jäännöskankaista. Ihan totta, löysin kellarin säilytyslaatikoista kankaita, jotka olivat jääneet yli 1990-luvulla ompelemistani paidoista ja muista ompeluksistani. Kasseista tuli kivan näköisiä ja vielä kivampia niistä rupesi tulemaan, kun lähdin soveltamaan niihin oikeita tilkkupintoja.

Halusin päästä mahdollisimman helpolla, joten laukuissani ei ollut vetoketjua eikä edes nappikiinnitystä. (Sittemmin olen kuunnellut asiakkaitani. Pikkulaukussakin on hyvä olla edes nappi ja lenksu.)

Tytär valitsi yhteen laukkuun kankaat, ja tein tällaisen kukallisen ruudullisen pikkulaukun:


Tästä näkee, millainen laukun muotoiltu pohja on:


Laukku on nykyisin säilytyspussi. Siinä on hiustenkreppaus- ja käherryslaitteita ja se roikkuu kylppärin seinäkoukussa.

Näiltä ajoilta minulle on jäänyt käsiin orpo tilkkulaukun vuori. Se odottaa vain tilkkupäällistä.


Vuori on ollut tässä kunnossa ja odottanut tilkkupäällistä varmaan viisi vuotta. Tässä olisi hyvä ehdokas vuoden 2012 viimeiseksi valmistuneeksi "Jotain valmiiksi joka kuukausi –hössötyksen" hengessä.

Kommentit

Irma sanoi…
Kivan pirteä kassi:)
Nyt vaan pussukkaa tekemään kun vuorikin on jo valmiina:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.