mikä siivo!

Järkytän lukijoita taas kuvilla todellisista tilanteista. Varoitus! Älkää kokeilko samaa kotona.

Olen siivonnut ompeluhuoneestani makkarista pari erillistä kasaa. Käsittelyn jäljiltä minulle periytyi yksi jättiläismäinen kasa, joka asuu ompelupöytäni toisella reunalla.


Äääääää! Murinaa ja jupinaa. Miten tätä kertyykin aina?!

Kasassa on esimerkiksi toiveikas hamekangas (ruudullinen villakangas ihan päällimmäisenä), kaksi erilaista verhopalaa 90-luvulta, makkarin nykyisten verhojen jäännöspala, kitaratyöstä jäännöspaloja, korjaamista odottava villatakki (hihan sauma on ratkennut ja minun pitäisi ommella 5 pistoa siihen, niin se korjaantuisi), kalterimaisia blokkeja sekä kaksi silittämistä odottavaa pöytäliinaa.

Eikä siinä vielä kaikki. Ompelukoneen toisella puolella on epäsiistimpi (mutta onneksi myös pienempi) kasa. Heittelen tuohon suuntaan aina kaikki kantti- ja muiden kaitaleiden jäännöspalat. Näyttää siellä olevan muitakin jäännöspaloja. En ole vähään aikaan taas käynyt kasaa läpi.


Tästä kuvasta näkee, että minulla on vähän yritystä pitää yllä siistiä. Pöydällä on pari säilytyskoria ja –laatikkoa sekä rasioita, joissa on jotain. Ja leikkuuvälineet ovat kaikki suunnilleen samoilla kohdin pöytää.

Tilanteessa on pahinta, etten oikein pysty harjoittamaan tilkkuilua, ennen kuin jättimäinen röykkiö on siivottu. Tai mitä minä itseäni tässä petän? "On siivottu?!" Ennen kuin minä olen itse siivonnut jättimäisen röykkiön ompelupöydältäni.

Kommentit

Kvilttaaja sanoi…
Vaihtoehto 1: Pistä kaikki roinat isoo pussiin ja vie jonnekin muualle
Vaihtoehto 2: sorttaa helpot pois ja vie loppuun vartissa.
Ohje: Älä koskaan sekoita tilkkutöiden tarpeita vaatehuollon juttuinin.
Todellisuudessa nuo kasat eivät voi olla ylivoimaisia. Olisit tullut eilen niitä pakoon.
Soile Kivinen sanoi…
Meilläkin asustaa sellainen kummallinen Passiivi, joka on varsinkin Herra mieheni hyvä tuttu.
Tiinatei sanoi…
Meillä taas käy Kuka sotkemassa :D
Kvilttaajan 1. ehdotukseen täydennys: Laita ne kaikki samaan pussiin, niin pääsee helpommin jatkamaan. Minä harrastan isoa pyykkikoria ja saunanlauteita. Jos on jotain kateissa, sieltä voi käydä etsimässä.
Lea P sanoi…
Jos yhtään lohduttaa niin mulla on tällä hetkellä vielä kamalampi sekamelska, onneksi huomenaamulla ne jää tänne kaupunkikotiin kun lähdemme jouluksi maalle.
Jospa sitä ensi vuonna olisi sitten vähän järjestelmällisempi.
Iia Katariina. sanoi…
Ah, ihanaa. Täällä näyttää välillä aivan samalta. :D
A sanoi…
Tuollaistahan se on, ompelijan homma. Kangaskasoja kertyy sinne ja tänne, kunnes saa tarpeekseen ja ne on pakko siivota. Muuten ei työt etene. Tuttua puuhaa :)
A sanoi…
Itse vein monta pussillista kankaita kirpputorille, siis sellaisia mistä en itse todennäköisesti tee mitään. Vaan eipä nuo kankaat siitäkään tuntuneet paljon vähenevän :( täytyy jatkaa "poistamista".

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.