sunnuntai 16. lokakuuta 2011

valmis: Liisa tilkkumaassa –vetoketjupussukka.

Keksin leikata tasalevyisiä kaitaleitani hiukan vinottain kahtia, jolloin sain tilkkupinnasta vielä epäsäännöllisemmän. Toiselle puolelle tein vielä tahallani vinoon kulkevan yläreunakaitaleen:


Vuoriin löysin kahta sinisen sävyä:


Ja tässä valmis Liisa tilkkumaassa –vetoketjupussukka. (Pihamaalla krassitkin ovat vielä hengissä, vaikka yhtenä yönä tällä viikolla oli aste pakkasta.)


Kiinnittäisin huomionne vielä pussukan sivusaumassa näkyvään kantolenksuun. Olin jo hyvää vauhtia ryhtymässä ompelemaan tilkku- ja vuoripintoja pussiin, kun huomasin kiirehtiväni. Siitä tuli mieleen, että kiirehtiessäni minulta jää yleensä jotain tekemättä. Mutta mitä? Sentään muistin, että kantolenksu.


Onnellinen sattuma oli, että minulla oli juuri sopivan mittainen ja levyinen kaitale valmiina, jolloin lenksun ompeleminen ei juuri hidastanut pussukan varsinaiseen valmistamiseen ryhtymistä.


Valmis leveys yläreunasta noin 25 cm, korkeus noin 14 cm, pohjan leveys noin 7 cm.

Saan myös puna-musta-valkoisen tilkkulaukun tänään valmiiksi! Siitä ei puutu enää kuin huolittelukaitaleen päällitikkausompeleiden päätteleminen ja napin ompeleminen.

Marle kyseli kommentissa, olenko laskenut, montako pussukkaa olen tehnyt. Hurahdin tilkkulaukkujen ja pussukoiden tekemiseen muutama vuosi sitten, enkä silloin pitänyt kirjaa valmistamisistani. Harmi! Mutta tänä vuonna olen jo valmistanut 44 juttua ja viime vuonna sain valmiiksi 68 juttua. Että silleen.

1 kommentti:

Marle kirjoitti...

Jälleen söpö pussukka! Aika nopeasti laskit tuotokset. Minä en ole ehtinyt moista hommaa edes aloittaa.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails