uusi ruksi bingolappuun!

Ompelin Kissalandian eli uusimman tilkkupussukkateokseni enimmäkseen sinapinkeltaisen sävyisistä tilkuista. Sinapinkeltainen on mielestäni jokseenkin turha väri käytettäväksi suunnilleen missään, paitsi sinapissa.


Olin jostain syystä nyrjähtänyt kirjoittamaan tilkkutyöbingooni yhdeksi ruuduksi ”Ompele jotain sinapinkeltaisesta” ja katson ehdon täyttyneen. Bingolapussani on nyt jo seitsemän rastia ja yksi minibingo, jota juhlistin kahvikupillisella.


Kahvipakettivoitto uupuu vielä. Saisin vaakarivin täyteen ompelemalla vaatekappaleen, mutta ei huvita! Loputkin ruudut tuntuvat tänään mahdottomilta saavuttaa, paitsi Make Modern -lehden ohjeen/idean toteuttaminen, joka on meneillään. Tai siis en tietenkään saavuta sitä tänään! Mutta jonain päivänä kyllä, kun economy-blokkeja on tarpeeksi monta.

Järvenpään Tilkkurataan liittynyt tavoite on mahdoton, eikä jonkun kanssa yhdessä ompeleminenkaan tunnu todennäköiseltä – no, ehkä ihan loppuvuonna sitten. Tilkkuaiheisen kirjan arvostelemiseen liittyisi, että minulla olisi sopiva kirja arvosteltavaksi. Applikoiminen olisi varmaan helpointa toteuttaa, mutta edes yhden jäännöspalakassin tyhjentäminen tuntuu haastavalta! Ostin kyllä viisi keskikokoista muovilaatikkoa – isompia kuin irtokarkkilaatikot mutta pienempiä kuin isot säilytyslaatikot – sillä ajatuksella, että lajittelisin niihin tilkkuja väreittäin. Minulla on muutama irtokarkkilaatikollinen värilajiteltuja tilkkuja, mutta laatikot tursuvat. Täytyy olla isompia säilyttimiä!

Ai, anteeksi! Olin kertomassa sinapinkeltasävyisestä vetoketjupussukastani, jolle annoin nimen Kissalandia.


Kissalandia-vetoketjupussukka on sekin Avoin-mallistoa ja sen strategiset mitat ovat seuraavanlaiset:

  • Leveys ylhäältä noin 19,5 cm 
  • Korkeus noin 16,5 cm 
  • Pohjan leveys noin 6 cm.

Koska olin tehnyt ylimääräisen katseenvangitsijapalan, jonka päätin hyödyntää taskumateriaalina, Kissalandia-pussukassa on sisätasku. Ylellistä! Pussukka on sisältä muutenkin aika söpö ja jokseenkin sävy-sävyyn päällisen kanssa.


Kerrankaan ei tuntunut missään valita tilkkuja pussukan pohjaosaa varten! Kaikki sinapinkeltaiset olivat oikein joutavia jäämään piiloon!


Vaikka kuviollisimmassa kankaassa on mukana sinapinkeltaista, niin luonnehtisin lehtikuvioiden väriä hyväntahtoisesti keltaoranssiksi. Siksi kangas on mielestäni kivaa! Käyttelinkin sitä Kissalandia-tilkkupussukan yksityiskohtiin – kiinnipitolenksuihin ja vetoketjun pään siistivään lipareeseen.


Tikkauksia lähempää. Olin ylpeä itsestäni, kun viitsin pyöritellä hetken vapaalla konetikkauksella ja tein violettiin kehykseen kukkamaisia kaaria.


On varmaan selvää, että Kissalandia on se maa, joka on julkaissut kissa-aiheiset postimerkit?!

Kysymys: kasvaako pussukoita pihapuussa?


Välillä voisi nimittäin ajatella, että pussukat kasvavat puissa – ainakin täällä päin. Tänä vuonna talouteemme on muuttanut 15 uutta pussukkaa! Iiks!

Kommentit

Kati sanoi…
Kyllä näyttää pussukat kasvavan puussa, kuva ei voi valehdella. Mukava puu sinulla!
Ajattelin bingostasi, että se vasta olisikin suoritus, jos minä, tai joku muu, saisimme rivin sinun tekemääsi lappuun...
Aune Mattila sanoi…
Olipa hauskaa luettavaa. Kuinkahan en taas ole tänne eksynytkään aikoihin. Olen yrittänyt ommella ja tehdä pihatöitä, ei viipyä netissä. Kevättä!!!
Tilkkureppu sanoi…
Suorastaan ihana puu, kun siellä kasvaa pussukoita:) Hieno pussukka ja kivat yksityiskohdat!
Hyvällä mallilla bingolappusi kuitenkin on jo tässä vaiheessa. Aika monta asia olet jo tehnyt tänä vuonna.
Tilkunviilaaja sanoi…
Bingolappu on nimenomaan minulle räätälöity: olisi todellinen ihme, että joku muu ryhtyisi toteuttamaan minun haasteitani! :-)
Tilkunviilaaja sanoi…
Ompeleminen on varmasti hauskempaa kuin sosiaalisen median syövereihin uppoutuminen. Tietenkin toivon, että luet JOKAISEN uuden kirjoitukseni! :-)
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiitos kiitos! Bingolappuni sen osoittaa, että aikaansaannoksia on tapahtunut. Ellen olisi kirjoittanut näitä muistiin, olisivat todennäköisesti jääneet tekemättä - paitsi ehkä se Värit-luento.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.