ommeltuna mitä sattuu.

Ihminen voisi ommella järkeviäkin juttuja, mutta sen sijaan sitä voi hairahtua ompelemaan yhdentekeviä. Tai ei ainakaan mitään tavoitteellista.

Otin nojatuolin selkänojalla olleet, vetämistä (viikon) odottaneet lakanat vedettäviksi ja tuolilla ollut ”tekeillä”–kasa putosi lattialle. Kasassa oli pino ajat sitten jäännöskankaista ompelemiani neliöitä, jotka otin käteeni (muistin ensin vetää lakanat, mutta vain siksi että vetokaveri oli silloin paikalla) ja järjestelin ensin yhdeksi 3x3-blokiksi:

Pinossa oli sopivahkoja neliöitä toiseenkin blokkiin:

Mitäkö näistä on tulossa? Ei aavistustakaan.

Etupainotteisesti vauvanpeittoon

Vauvanpeiton tilkkupinta on nyt tarpeeksi iso, ja voin ruveta kokoamaan tilkkupinta-vanu-taustakangaskerroksia. Tässä vaiheessa kannattaisi siis joko leikata sopivan kokoinen vanu tai leikata/koota sopiva taustakangas, mutta mitä teen? Viis järkevistä järjestyksistä, minä leikkaan nyt peiton reunakaitaleita!

Ehkä tässä oli jokin järjenhiven. Minulla on vain vähän valkoista kangasta ja kaikki se vähä oli esillä, joten kaitaleet kannatti leikata saman tien. Samalla näin, riittäisikö valkoinen (ja mahdollinen toinen kangas). Riittivät ne. Kuinkahan kauan tämä vyyhti joutuu odottamaan kiinnittämistään..?

Tilkkupeittoni sohvalla

Iih, mielestäni on aina sykähdyttävä nähdä tekemiäni juttuja oikeiden ihmisten oikeassa käytössä. Tänään näin Iltahämärässä-tilkkupeittoni Siskon telkkarihuoneen sohvalla:

Se näyttää luontevalta siinä.

Nyt siirryn takaisin ompelupöydän ääreen ja katson, etenisikö välillä jokin järkevämpi työ. Jaa-a.