kesäinen asetelma. työntekoa.

Viime aikoina valmistuneet pussukat ja pari laukkuakin poseerasivat puutarhan penkillä elokuun auringossa. Halusin ottaa blogiin uuden pääkuvan, koska valmiita tuotteita oli niin monta, ja oivalliset kuvausilmat alkavat väistämättä vähetä.

Tämä kuva ei muodoltaan eikä muutenkaan sopinut pääkuvaksi, mutta tässä on ihanan vehreä tunnelma.


Olen ahkerasti ommellut myös Syyringin haastetyötä eli vauvan- tai lapsenpeittoa. Helpoiten tässä näyttäisi syntyvän vauvanpeitto – tosin en tiedä yhtään vauvaa, jolle voisin valmiin peiton tyrkätä.

Aloittaessani en miettinyt asiaa tarkasti, vaan leikkasin niin monta aloitusneliötä kuin satuin soveliaita kankaita löytämään.


Kun olin saanut kaikki neliöt valmiiksi (keskusneliö ja kaksi reunakaitalekierrosta, joista ulompi samaa kangasta kuin keskusneliö), leikkasin ne neljään osaan. Sitten otin aina kaksi ja kaksi samanlaista neljäsosaa ja asettelin ne kulmittain:


Tässä olen sovittelemassa neliökappalepareja. Vasemmassa yläkulmassa näkyy kangas, josta minun on myös tarkoitus leikata pari neliötä peittoon.

Kun olin saanut lopulliset blokit valmiiksi, ryhdyin sommittelemaan niistä tilkkupintaa. Alkuperäisenä ajatuksena minulla oli ommella blokit suoraan kiinni toisiinsa, mutta tässä kokeilen, sopisiko niiden väliin kaitale. Olen myös koettanut järjestellä punaisia alueita jotenkin harmonisesti.


En ollut tähän järjestykseen täysin tyytyväinen.

Parin kokeilun jälkeen päätin asetella vaaleat blokit peiton keskelle ja tummat peiton reunoille. Tässä sovittelen blokkien väliin vaaleanpunaista kaitaletta (siis kokeilen, miltä se näyttäisi).


Valkoinen kaitale olisi selvästi vaaleanpunaista parempi, ellen sitten päädy ompelemaan blokkeja suoraan toisiinsa kiinni. Peiton yläreunaan tulee kaksi kuvioneliötä, jotka leikkaan niin, että niissä on iso kuva keskellä.

Näyttää lupaavalta. Ehkä saan jonkinlaisen tilkkupinnan valmiiksi Syyringin ensi viikon torstain kiltailtaa varten.

Kommentit

Irma sanoi…
Minusta tuo ylempi asetelma näyttää aika mukavalta:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.