verso.

Tilkkupussukat tuntuvat valmistuvan nopeasti, kun ensin tekee valmiit tilkkupinnat ja tikkaa. Pussukan kokoamiseen ei mene niin paljon aikaa. Sainkin tässä joutuisan oloisesti valmiiksi kolme pussukkaa, kolmena peräkkäisenä päivänä. Ensin valmistui Nuppu-pussukka, sitten Kevät-tilkkupussukka ja nyt kolmas, joka sai nimekseen Verso.


Pussukoita ommellessani kolme työvaihetta on ylitse muiden:

  • tilkkupintojen kokoaminen (tietenkin!)
  • valmiiksi tikattujen pintojen tasoittaminen (koska pinnoista tulee yhtäkkiä niin siistit)
  • pussukan kääntämisen jälkeinen muotoilu, esimerkiksi vuorin tyrkkiminen päällisen sisään ja vetoketjureunan valmistaminen tikkaamista varten (koska näen silloin, millaiset mittasuhteet pussukkani saikaan).

Nykyisin käytän vetoketjureunan kiinnittämiseen wonderclipsejä.


Tässäkin vaiheessa saatan viettää tovin katsellen pinnan tikkauskuvioita.

Verso-tilkkupussukan toinen puoli on herkän pastellisävyinen:


Seuraava on tylsän puoleinen kuva, mutta näytän silti.


Vuorikappaleina on sintsiä ja Tula Pinkin satiinipintaista kangasta. Toisella puolella, kuvassa näkymättömissä on sinistä muka-tilkkukangasta, jota ostin aivan liian ison erän joskus 15 vuotta sitten. Olen vihdoinkin pääsemässä eroon sen viimeisistä palasista. Kangas on näyttänyt vanhanaikaiselta pitkään – ehkä kymmenisen vuotta!

Mutta sitä kangasta ei nyt näy kuvissani! Voitte käyttää mielikuvitusta.

Otin myös kuvan pystyssä seisovasta Verso-pussukasta, sillä minua ilahdutti, että siitä tuli niin töpäkkä:


Verso-vetoketjupussukka on Avoin-mallistoa ja sen mittasuhteet ovat kivat, eli seuraavanlaiset:

  • Leveys ylhäältä noin 24 cm
  • Korkeus noin 12,5 cm
  • Pohjan leveys noin 4,5 cm.
Verso on kahdestoista tänä vuonna valmiiksi saamani tilkkupussukka. Olen ommellut näitä miltei yhden viikossa, noin keskimäärin. Ääk.

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Hienot värit pussukoissa ja nuo tikkaukset ovat kyllä upeat!
Raija Niemilä sanoi…
Kivoja pussukoita on syntynyt. Ne ovat kuin 'nuppuja' isommille tilkkutöille. Puoli tuntia/päivä jämätilkkujen järjestelyä on mainio projekti.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.