tilkkublokkeja jonoksi asti.

Ovatko nämä tilkkublokit jonossa kuin köyhän talon porsaat?

Tilkkutyöt: Kiva tilkkublokki, jossa kalterimaiset raidat

Ompelin tosiaan eilen blokit niistä pienistä paloista, jotka olin edellisenä päivänä leikannut jäännöspalakankaista. Alku ei ollut kovin lupaava.

Moka

Valitsin nimittäin kahdelle oikein mieluisalle pikkupalalle kaveriksi kankaat, jotka myös olivat jäännöspaloja. Niitä ei siis ollut kovin paljon saatavilla, mutta laskin, että riittäisivät kuitenkin hyvin. Yhtä kangastahan tarvitaan aika paljon, kun 5cm leveiden kaitaleiden lisäksi tarvitaan kaksi noin 26cm pitkää, 7cm leveää kaitaletta blokin sivuille.


Ompelin keskipalat ja leikkasin väärän palan halki. Minun piti leikata tuo nyt keskellä oleva kappale kahteen osaan, koska sinisävyistä kangasta minulla oli hyvä määrä myös sivukaitaleisiin. Jouduin kaivamaan kaikki kasat, että löysin lisää tuota kummallisen kirjavaa kangasta, ja silti jouduin ompelemaan toisen kaitaleen kokoon neljästä palasta. Onneksi kangas tosiaan on kirjavaa, joten jatkopalat eivät erotu lopputuloksessa.

Blokista tuli sitten aiottua kummallisempi. Kuviot olisivat varmasti toimineet paremmin, jos keskellä oleva sinisävyinen olisi ollut reunoilla. Mutta ei voi mitään! Käytän blokin silti tähän työhön, mikä tästä nyt sitten tuleekaan.

Onnistuminen

Olin jo lopettelemassa blokkiurakkaa, kun huomasin nämä vihertävät pikkupalat.

Tilkkutyöt: Kiva tilkkublokki, jossa kalterimaiset raidat

Etsin ensin vihertävää tai muuten väreihin sopivaa kangasta, mutta päätin sitten valita poikkeavan kankaan. En halua näistä blokeista liian keskenään sopivista kankaista tehtyjä, vaan näissä pitää olla särmää.

Ja huhhei, kivasti särmää ja kontrasteja. Aika kummalliset kuviot sointuvat tässä olemaan keskenään.

Laittakaa kommenttia, jos haluatte teko-ohjeen ja kangasmenekit tälle tilkkublokille (valmiiksi ommeltuna noin 32cm x 26cm). Blokin kolme osaa syntyvät aika pienistä jäännöspaloista; neljättä kangasta tarvitaan vähän enemmän.

Kommentit

Lea P sanoi…
Kiitos kehoituksesta, ohjetta otetaan vastaan. Itselläkin noita kaitaleita ja kaikenmaailman jämiä löytyy kun mitään ei voi heittää pois. Kivan näköistä noista tulee.
Maritta sanoi…
Ehdottomasti blokin teko-ohje esille!!! Mahtavan näköistä pintaa taas tulossa. Ihailen suunnattomasti aina sinun kankaiden värejä.
Irma sanoi…
Juu, ohjeesta olisin kiinostunut minäkin:)
Todella hauska blogi sinulla ja työ näyttää hyvin taiteelliselta. Olet uskomattoman taitava. Onko Kölnistä kuulunut mitään?
Tiinatei sanoi…
Ohje kelpaisi minullekin. Tuosta pinnasta on tulossa hauskan näköinen! Toivon joskus pääseväni edes vähän lähemmäs sommittelutaitoasi, yllätät aina uudelleen väri- ,kangas- ja blokkivalinnoillasi - ja aina syntyy upeaa jälkeä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.