vetoketjulaukkua pukkaa.

Yli kahden viikon ompelutauon aikana ehdin melkein unohtaa, mitä minulla oli matkalle lähtiessäni meneillään. Onneksi olin jättänyt keskeneräisiä töitä pöydälleni.

Ilmiselvin keskeneräinen oli musta-valkoinen tilkkulaukku, johon ennätin ommella toisen kappaleen jo valmiiseen kokoon.

Katselin tilkkupintaa nyt ja päätin kääntää sen, jotta pienistä paloista kokoamani ruudut tulevat paremmin esiin kuin alkuperäinen, palikkamainen rivi:

Musta-valkoinen tilkkupinta vetoketjulaukkua varten

Toisessa laukkukappaleessa päätin käyttää palikkarivin pystyasennossa. Sitä täytyy hiukan lyhentää, mutta ei haittaa. Annan mieluummin tilaa sekavammalle pinnalle:

Musta-valkoinen tilkkupinta vetoketjulaukkua varten

Ehdin eilen leikata tukihuopakappaleet 46cm x 35cm ja silittää tilkkupinnat niihin kiinni, mutta tikkaamista en ole vielä aloittanut.

Laukun toista tilkkupintaa kasatessani yhdistelin muutamia jäännöstilkkuja. Ajattelin käyttäväni näitä laukun vetoketjulipareessa ja sisätaskussa:

Tummanpuhuvia tilkkupaloja

Ristipistot esille 

Ehdottomasti eniten aikaa minulla kului eilen ja jo toissapäivänäkin ristipistotyöni kehystämistyöhön.

Pingotin valmiin työn pahvinpalan päälle niin, että työn ja pahvin välissä on ohut tikkausvanu. Kiristin työn paikalleen ompelemalla. Valmiskehyksen valmiissa passepartout’ssa oli väärän muotoinen ja kokoinen aukko, joten päätin tehdä työlle kangastaustan.

Yritettyäni virittää työtä kehyksiin pelkän ohuen kankaan päälle huomasin, että kangas täytyy jäykistää jotenkin. Olisin liimaillut sen pahviin kiinni, mutten löytänyt liimojani mistään! Minulla on stick-muotoista kangasliimaakin, mutta sepä oli täysin kateissa.

Hahaa, kiinni silitettävä tukihuopa toimi. Työn taustalla oleva kangas on silitetty kiinni tukihuopaan, ja ompelin ristipistotyöni taustakappaleeseen kiinni kulmistaan, pienillä käsinpistoilla. Sitten komeus valmiskehykseen:

Pioneja maljakossa -ristipistotyö kehyksissä

Enää puuttuu työn ripustaminen seinälle.

Kommentit

Soile Kivinen sanoi…
Aivan ihana ristipistotyö!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.