elokuu.

Tilkunviilaajan elokuun 2012 kalenterikuva:

Tilkunviilaajan elokuun 2012 kalenterikuva

Voi voi! Pussukat näyttävät ryhmäkuvassa kivoilta, mutta tänä vuonna en ole tehnyt vielä kuin kaksi vetoketjupussukkaa. Vain kaksi!! No, lohduttaudun sillä, että olen tehnyt useamman ison tilkkupinnan, ja jo kaksi peittoa valmiiksi asti.

Tuliainen itselle 

Bostonin turistialueelta löysin hauskan laukun, jollaista en ollut ennen nähnyt. Laukku näyttää ensin tältä:

Zip-It-vetoketjulaukku kokonaan avattuna

Kun vetoketjun sulkee loppuun saakka, Zip-It-laukku näyttääkin tältä:

Zip-It-vetoketjulaukku koottuna

Elokuun ensimmäinen käsityö 

Vielä viime töikseni New Yorkin lentokentällä sorruin ostamaan Desigualin mekon, joka oli muuten sopiva ja kiva, mutta siinä oli järjettömän syvään uurrettu kaula-aukko. (Monessa heidän paidoistaan ja mekoistaan on sama vaiva, ja olenkin ihmetellyt, miten suunnittelijat ovat ajatelleet vaatteitaan käytettävän oikeassa elämässä. Onko tarkoitus pitää jotain muuta vaatetta alla?) Jouduin siis ensi töikseni lisäämään v-kaula-aukon pohjalle kangaskolmion.

Varastoistani löytyi vähällä etsimisellä vaaleansini-violettikuvioinen kangas, joka mielestäni sopi vaatteen väreihin tarpeeksi hyvin:

Desigualin trikoomekko, kaula-aukon syvyyttä madallettu

Kauempaa otetussa kuvassa kolmio häviää muille, värikkäämmille yksityiskohdille. Tässä lähempää otettu kuva:

Desigualin trikoomekko, kaula-aukon madalluspala lähempää

Mekko on edelleen avonaisen oloinen, mutta kaula-aukko ei sentään enää ulotu vatsaan saakka. Ompelin kolmion mekkoon kiinni pienin käsinompelein, jotka eivät näy oikealle puolelle lainkaan.

Matkalaukku on matkan jälkeen nyt tyhjennetty ja design-seinänä toimiva makkarin lattia on riittävän tyhjä isompienkin tilkkutöiden jatkamiseen. Lomaa on pari päivää jäljellä, joten voin ryhtyä toimeen milloin vain! Jaa-a, miten mahtaa käydä?

Kommentit

Maritta sanoi…
Sinun kalenterikuvan pussukat ovat kyllä niin kauniita, värikkäitä.

Noita vetoketjukasseja myi Tarjoustalo jossakin vaiheessa, ja esim. työkaverini osti sellaisen vain káhdella eurolla. Mukana oli kassin lisäksi ollut vielä pikku kukkaro :)
Tiinatei sanoi…
No, onpa vinha laukku! Jos et olisi maininnut mekko-ostoksesi korjaamisesta, minuun olisi ainakin mennyt ihan täydestä "aitona" Desigualina.
Hei, ostin juuri samanlaisen vetoketjulaukun eräästä kaupasta täällä 8 eurolla. se oli tosi hauskasti tehty ja nyt tiedän miten sen voi itse valmistaa, kun ostaa vain metritavarana vetoketjua.
Tuo mekko on tosi hauska. Minä tein viime viikolla Pariisista tosi hauskoja löytöjä japanilaisista pussikoista. pistän myöhemmin esille sivulleni, kunhan tässä ensin tokenen tuon Friedhelmin kuolemasta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.