valmis laukku. vetoketjupussukka. lasinalusia.

Tunsin itseni aikaansaavaksi heti, kun Pink Panther –kuvioinen tilkkupinta oli kassin muotoinen, ja kun vielä vuorikin oli koossa ja kappaleet olivat sisäkkäin, olin mielestäni voiton puolella:


Vihdoinkin tilkkupinnasta on tulossa jotain!

Laukkukappaleet olivat kooltaan noin 40cm x 31cm. Ompelin alanurkkiin 10cm leveän muotokolmion.

Rohkaistuin lisäksi kokeilemaan vetoketjukiinnityksen ompelemista. Löysin yhdestä japanilaisesta tilkkulehdestä vinkin vetoketjulipareen ompelemiseksi. Se tuntui riittävän helpolta tavalta. Ommellaan vain vetoketju kahden kangaskappaleen väliin ja kangas ommellaan sitten kiinni laukun suulle.


Toiselta puolelta vetoketju on reilun mittainen, toinen pää on siistitty kaitaleen avulla. Päättelin kaitaleen mitan (2 x 30cm x 6cm saumanvaroineen) itse tarkastelemalla ensin tilkkulehden kuvia ja sitten laukkuaihiotani.

Sangat ompelin tavallista pidemmiksi, lähemmäs 50cm pitkiksi. Sankojen pitäisi olla niin pitkät, että laukkua voi kantaa olalla.


Laukku valmistui eilen illalla ja tällainen se on:


Tässä näkyy vetoketjulipare aika hyvin:


Lipare ei siis ylety peittämään laukun suuta, vaan se on ommeltu suunnilleen laukun suoran osuuden mittaiseksi. Lipare on oikein sopivan pituinen ja levyinen.

Tässä näkyy vetoketjulipareen toimintaperiaate oikein hyvin.


Laukun vuorikappaleissa käytin tilkkuilijaystävältäni saamaani verhokangasmallipalaa. Nyt en vain millään jaksa muistaa, keneltä nämä kankaat ovat. Kiittäisin nimeltä, mutten voi! Kiitos kuitenkin henkisesti.

Tykkäsin laukusta tosi paljon. Se ei ole lainkaan minun väriseni, joten en ole ajatellut pitää sitä itse, mutta se onnistui suorastaan yli odotusten. Ja pari vuotta valmistamista odotellut tilkkupinta on vihdoinkin käytössä!

Kirjopaisley-vetoketjupussukka

Otin yhden punaisen vetoketjun uusiokäyttöön ja ompelin sen ympärille pussukan. Etupuoli (tai siis toinen puoli) on kirjavaa paisley-kangasta, jolle en ole pystynyt tätä ennen sovittamaan oikein mitään muuta kangasta kaveriksi:


Eilisiltä Käden taidot –messuilta, Kotipuodin kojusta löytyi kuitenkin tähän sopiva, samanhenkinen kangas:


Pussukan koko on noin 12cm x 10cm.

Messusaalis

Löysin Käden taidot –messuilta muitakin kankaita. Ruskea, japanilaistyyppinen kangas on Tilkkutarhan kojusta, muut Kotipuodin kojusta:


Minun ei pitänyt ostaa yhtään kangasta, vaan ainoastaan uusi terä pyöröleikkuriini (ostin!) ja silitettävää, ohutta tikkausvanua (loppu!), punaista tikkauslankaa (unohdin!) sekä mahdollisesti Quilts Japan –lehden jouluaiheinen numero (loppu!).

Leikkasin heti uusista kankaista jouluisenmustat lasinaluset, 8kpl, jotka odottavat taustakangasta (puna-vihreäruutuinen, palat leikattu) ja välivanua (leikkaamatta) sekä ompelua ja tikkausta. Ja langanpäiden päättelyä.


Jätin siis törkeästi noudattamatta tilkkuilijan kultaista sääntöä: kutista kaikki kankaat ennen käyttöä.

Tunnustan: kutistan kankaat usein, mutta en aina!

Kommentit

Irma sanoi…
Kirjavat pussukkakankaasi ovat mukavan näköisiä:) Yhdessä Lise Bergenen-tilkkutyökirjassa on myös ohje tuohon tapaan kiinnittää vetoketju. Olen käyttänyt sitä kerran ja tykkäsin siitä. Voisipa tuolla syseemillä tehdä useimminkin:)
Eija sanoi…
KIvan pirteän kassin teit. Pitääpä kokeilla jossain vaiheessa tuota vetoketjun ompelemistakin. Mukavaa alkavaa joulukuuta.
Tiina sanoi…
Kiitos, tästäpä vetoketjusta tuli idea joululahjakassiin.
Outi Koskela sanoi…
Ihania töistä, erityisesti ihastuin paisley-kankaisiin pussukoihin. Miten päästä paisley-kankaisiin käsiksi? Fantastisia. Kiitos kauniista ideioista!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.