6 erilaista tilkkupeittoa kaitalepaketeista

Olen tilkkuharrastukseni aikana houkuttunut ostamaan lukuisia kaitalepakkauksia. Niissä on 2,5 tuumaa leveitä kaitaleita joko rullassa (Jelly Roll) tai muunlaisessa pakkauksessa. Kaitaleet ovat kankaan leveyden pituisia. Niitä on paketissa yleensä 40-44 kappaletta, jotka on leikattu ainakin 20 eri kankaasta.

Jotta kaitaleista on iloa, niitä pitää käyttää. Olenkin keksinyt monta erilaista tapaa hyödyntää kaitaleita tilkkublokeissa. Raitahaaste2021 siirtyi juuri kolmannelle viikolle, jonka teemana ovat kaitaleet ja kaitalepinnat. Esittelen siksi kuusi erilaista blokkia, joissa 2,5 tuuman kaitaleet ovat oikein edukseen.

Värienergiaa - neljäsosahirsimökki


Ompelin Värienergiaa-tilkkupeiton yhdestä Jelly Roll -kaitalepakkauksesta. Valitsin blokkimalliksi neljäsosahirsimökin, joten tarvitsin valmiskaitaleiden lisäksi resurssipaloja ja valkoisia, neljä senttiä leveitä kaitaleita.
  • Sisin neliö: 7 cm x 7 cm, käytä resurssipaloja. Voit koota osan näistä neliöistä myös paloista.
  • Kahdelle reunalle 4 cm leveät kaitaleet valkoista
  • Kahdelle reunalle kaitalerullasta kaitaleet
  • Kahdelle reunalle 4 cm leveät kaitaleet valkoista.
Laskujeni mukaan Jelly Roll -kokoisesta kaitalepakkauksesta pitäisi syntyä 130 blokkia. Minä tein vahingossa peitostani 10 x 12 blokin kokoisen.

Neljäsosahirsimökit tasoitetaan siisteiksi, ne sommitellaan mieleiseen järjestykseen ja ommellaan tilkkupinnaksi.

Tasapeli - Rastiblokki


Rastiblokki on kehittämäni blokkimalli, joka hyödyntää kaitalepakkausta. Ompelin rastiblokeista Tasapeli-tilkkupeiton, joka valmistui vuonna 2018.

Jos sinulla on kaapissa käyttötarkoitusta odottava paketti, jossa on 40 kappaletta valmiiksi leikattuja, 2,5 tuuman levyisiä kaitaleita, tämä blokkimalli voi olla sinulle juuri se oikea!
Löydät Rastiblokin leikkaus- ja ompeluohjeen mittoineen tästä kirjoituksestani. Varoitan nyt ja ohjeessakin vielä, että siinä esiintyy sekä sentti- että tuumamittoja. Lisäksi yksi mitoista on aika omituinen. Luotan silti siihen, että onnistut!

Kun tasoitat ompelemasi blokit 25 cm x 25 cm neliöiksi, saat yhdestä kaitalepakkauksesta tilkkupeiton, jonka koko on noin 160 cm x 185 cm. Kaitaleista jää silloin jäljelle vain aivan pieniä paloja.

Annan blokkiohjeessa myös vinkkejä rastien taustakangasvalintaan ja blokkien sommitteluun valmiiksi pinnaksi. Voit nimittäin järjestellä blokit taustakankaan värin mukaiseen tummuusjärjestykseen, jolloin rastien värit on helppo saada asettumaan tilkkupintaan satunnaisesti.

Niittykukkaset - vain kaitaleista


Niittykukkaset-tilkkupeittoon kehitin erittäin yksinkertaisen tavan käyttää valmiita kaitaleita.

Käytin kaksi kaitalepakkausta, batiikkipakkauksen ja yksivärisiä kaitaleita sisältäneen Jelly Rollin.

Ompelin aina yhden batiikkikaitaleen ja yhden yksivärisen lyhyeltä reunalta yhteen, vinolla saumalla. Kaitaleet pitää yhdistää eri suuntiin kulkevin vinosaumoin, jotta tilkkutyön pintaan syntyy vaihtelevaa rytmiä.
Silitin kaitaleparin ja leikkasin sen keskeltä noin 10 tuumaa pitkän palan. Katsoin, että sauma osuisi vaihtelevaan kohtaan palaa.

Ompelin palat yhteen ensin pareittain ja sitten tein niistä neljän parin kokonaisuuksia. Neljän parin kokonaisuudet olivat kooltaan noin 21 cm x 49 cm.
Niistä pystyin sommittelemaan tilkkupeittopinnan, joka oli lopulta kooltaan 138 cm x 187 cm.

Valpas mieli - välikaitaleena raitakangas


Ompelin Valpas mieli -tilkkupeiton bento box -tilkkublokeista.

Keskellä on 6” x 6” neliö. Sen ympärillä on vaihtelevan sävyinen, 1,5” levyinen kaitale, ja uloimpana on kierros batiikkipakkauksen 2,5” leveyteen leikattua kaitaletta.

Valmis blokki oli lopulta 30 cm x 30 cm kooltaan.
Se leikataan neljään saman kokoiseen palaan, eli pienet blokit olivat 15 cm x 15 cm kooltaan. Näistä pienistä blokista koottiin uusi bento box -blokki niin, että kaikki neljä palaa olivat erilaisia.
Minä sommittelin palat niin, että kapea kaitale oli joko vaalea tai tumma.

Lopuksi sommittelin blokit mieluiseen järjestykseen ja ompelin niiden väliin musta-valkoraidalliset, 1,5” levyiset kaitaleet. Vai olikohan se neljä tai viisi senttiä leveää se kaitale?
Enpä ole merkinnyt muistiin, minkä kokoinen Valpas mieli -peittoni on!

Kesäunet - helppo ja kiva


Käytin Kesäunet-tilkkupeittooni yhden Island Batiks –kaitalepakkauksen ja lisäksi neutraalia vaaleaa kangasta.

Blokkiin tuli yhtä kaitaleväriä neliö ja sen ympärille kierros toista kaitaleväriä. Lisäksi ompelin kahdelle sivulle noin kaksi tuumaa leveät, vaaleat kaitaleet.
Olen kuvaillut blokkien ompelemista tässä blogikirjoituksessani.

40 kaitaleen pakkauksesta (plus vaaleat lisäkaitaleet) sain ommelluksi siis 80 blokkia ja peitosta tuli kooltaan 141 cm x 176 cm.

Kun saapuu syys - "Vino oo" -blokki


Kun saapuu syys -tilkkupeittoon käytin yhden puna-kelta-vihreä-oranssin Jelly Roll -kaitalepakkauksen. Lisäksi käytin neutraaleja harmaita kankaita vaaleahkosta tummanpuhuvaan.

Nimesin blokkini ”Vino oo” -nimiseksi.
Vino oo -blokki ommellaan aika mielenkiintoisesti, ja olen kuvannut blokin ompelemisen hyvin tässä blogikirjoituksessani. Yhdestä rullan kaitaleesta syntyy kaksi blokkia ja jäljelle jää hyvin vähän. Kaitaleen jäännöspala on hieman pidempi, jos vinon oo-kirjaimen tekeekin mustasta tai neutraalista kankaasta.

Valmiin Kun saapuu syys -peiton kuvasta pystyy näkemään, että ompelin mukaan muutaman blokin, joissa oo-kirjain (ja jopa sen kanssa yhdistetty taustaväri) oli neutraali.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.