en saata unohtaa.

Maalaismaisemaa en saata unohtaa! Aina se on mielessä, ja varmaan siksi annoin uudelle pussukallenikin nimen Maalaiselämää.

Ei vaineskaan, olen kaupunkilainen ja olen sellainen ollut aina. Pussukan pinnassa vain oli kuvia, jotka sopivat maalaismaisemaan. Kissoja ja traktoreita sekä monenlaista kasvia niin kuin tässä:

Sekä possuja, lisää kukkia ja ehkä jokusia maan antimiakin. Satoa!

Vaikken tykkää isojen tilkkupintojen tikkaamisesta ja vaikka kuvioiden keksiminen saa useimmiten tuskanhien tai ainakin ryppyjä otsalle, tikkaamisen jälkeinen tilanne on yksi mieluisimmista katseltavistani:

Löperöstä pinnasta on tullut töpäkämpi ja sellainen, jota tekee mieli silittää. Sitä voikin silittää kädellä eikä tarvitse huolehtia, että pinta rypistyisi. Ja vielä kun tikatut pinnat tasoittaa, aihio ei enää näytä melkein lainkaan keskeneräiseltä.

Toinen lempivaihe on se, kun pussukalla on vihdoin muoto. Aina yllätyn siitä, millaiset mittasuhteet pussukka saa. Olen sillä tavoin mielikuvitukseton, etten litteistä paloista pysty hahmottamaan lopputulosta.

Maalaiselämää-pussukasta tuli lopulta tämän kokoinen: 

• Leveys ylhäältä noin 18 cm 
• Korkeus noin 13 cm 
• Pohjan leveys noin 5 cm. 

Maalaiselämää-tilkkupussukka sai hillityn vuorin. Varastoista löytyi sopivan vaaleaa kangasta melkein sopivan kokoinen pala. Vähän jouduin eri väreillä täydentämään.

Melkein unohtui sanoa, että Maalaiselämää-vetoketjupussukka on Avoin-mallistoa ja pitkine kantolenksuineen myös Street-mallistoa.

Välillä tällainen yhteiskuvakin! Kolme viimeisintä pussukkaa poseeraa yhdessä portailla:

Kuvassa vasemmalta: Ahkeraliisa, Maalaiselämää, Kummallista.

Eikä siinä vielä kaikki! Tässä poseeraa vielä useampi pussukkani. Järjestin kuistin alla olevaan kellaritilaan pienen käyttötaidenäyttelyn, kun pidimme puutarhakutsut pari viikkoa sitten.

Ehkä voitte kuvitella, että minulla on varastossa jokusia käyttämättömiä tilkkupussukoita.