hämärää.

Illat alkavat hämärtyä, joten hämärät jutut ovat mielessä. Tänään oikein erityisen hämärä juttu eli tilkkupussukka, jonka nimikin on Hämärä.
Ompelin Hämärä-pussukan malliblokista, jonka tein Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n Sikin sokin -paperikaavan kuvitukseksi. Minullahan on käynnissä projekti, jonka aikana pyrin valmistamaan mahdollisimman monesta orvosta blokista ja blokkipinnasta tilkkutavaran.

Itse asiassa käteen osuivat ensin sinisävyiset blokkipinta-alut, jotka yhdistin keskenään. Tämän puolen tilkkupinnat siis:
Kun ryhdyin etsimään niille sopivaa paria, katse osui malliblokkiin. Sitä ei tarvinnut kuin jatkaa vähän, ja se oli sopiva pussukan pinnaksi.

Tikkausvaiheessa minulle paljastui paperiompelussa tekemäni virhe. Yksi pala oli sittenkin jäänyt vajaaksi, kuten niin helposti käy. Onneksi vajausta oli niin pienesti, että sain sen luotettavasti korjatuksi ylimääräisellä tikkauskuviolla.
Mietin tovin, miten nimeäisin uuden pussukkani. Mieleen tuli taannoinen Sokkelo-tilkkupeitto, sillä tässäkin on labyrinttimäistä kuviota. Siitä taas tuli mieleen sana ”kryptinen,” joka ei suomeksi kuulostanut hyvältä.

Mutta kun etsin suomennoksia ”cryptic”-sanalle, löysin erinomaisen sopivan nimen Hämärä-pussukalle! (Vaikka toinen puoli pussukasta ei olekaan sokkeloinen eikä hämärä.)
Pussukan vuori taas ON aika hämärän oloinen, sillä kokosin sen vaikka kuinka monesta palasta. Tein tähän sentään sisätaskun. Hyvä minä!
Koska Hämärä-vetoketjupussukan toinen puoli on raidallisen oloinen ja kaitaleista koottu, se on huomenna Instagramissa käynnistyvän #raitahaaste2021 -teeman mukainen. Ole sinäkin teeman mukainen ja rupea ompelemaan raidallista tai raidoista ja kaitaleista inspiraationsa saanutta projektia! Valmiin projektin esittelemällä pääsee kilpailemaan hienoista palkinnoista.

Suomessa asuvien kesken arvotaan vielä lisäpalkintokin. Katso tarkat ohjeet suomeksi Raitahaaste-blogikirjoituksestani!
Hämärä-tilkkupussukan mitat ovat seuraavat: 
  • Leveys ylhäältä noin 26,5 cm
  • Korkeus noin 17,5 cm
  • Pohjan leveys noin 7,5 cm. 
Hämärä-pussukkakin on Avoin-mallistoa.
Hämärä on neljästoista tänä vuonna valmiiksi ompelemani pussukka. Olen tänä vuonna ommellut jo kaksi pussukkaa enemmän kuin esimerkiksi vuonna 2013. Mutta minulla onkin käynnissä tämä orpojen pintojen hävittämisprojekti!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.