3 tilkkuharrastajan tärkeintä ja 4 kätevää välinettä.

Hauska, Instagramissa pyörivä raitahaaste #raitahaaste2021 alkaa! Haasteen aikana jaan erityisen monta vinkkiä aloitteleville tilkkuilijoille, ja tänään aloitan perusasioista. Viikon teemaan sopivasti suosittelen kolmea tärkeintä välinettä ja annan vinkin vielä neljästä kätevästä välineestä.
Tärkein kolminaisuus ovat tietenkin pyöröleikkuri, viivain ja leikkuualusta.
Niin raidallisten kuin muidenkin tilkkutyökankaiden leikkaamiseen kannattaa ehdottomasti käyttää leikkuria. Olen jo muutaman kerran palannut aiheeseen. 

Kerran annoin "vinkki: aloittelevan tilkkuilijan välineet" -kirjoituksessa vastauksen ihmiselle, joka kertoi halustaan tehdä tilkkutöitä, mutta ilmoitti saman tien, ettei aio ostaa leikkuria ja leikkuualustaa. Toisella kertaa vastasin kysymykseen ”miksi leikkuri, ei sakset” ja vielä pohdin, onko pyöröleikkuri turhake. (No ei ole!)

Pyöröleikkurilla on siis helpointa leikata, mutta vielä tärkeämpi se on, kun jo ommellut tilkkublokit pitää tasoittaa.

Niin siis miksi blokit pitäisi tasoittaa? Nehän ommellaan samanlaisista paloista, joten niistä tulee automaattisesti saman kokoiset!

Vaan eipä yleensä tulekaan. Mitä useampia paloja blokissa on, sen todennäköisemmin niistä tulee vähän eri kokoiset. Ja jos tasoittamisesta tinkii, joutuu sovittelemaan eri kokoisia paloja toisiinsa ja lopullisessa tilkkupinnassa on väistämättä kupruja tai työn toinen reuna tulee hämmästyttävän eri pituinen kuin toinen. Tilkkupintaa tikatessa sitten kaduttaa, että ei viitsinyt nähdä tasoittamisen vaivaa.
Leikkuri, viivain ja leikkuualusta ovat tilkkuilijalle jokapäiväiset työkalut. Näiden lisäksi minulla on käytössä pari harvinaisempaa tilkkutyökalua.

Kätevä väline 1: Lasersuorakulma. Mies osti minulle maailman parhaan välineen, jonka avulla saan suoristetuksi tilkkupeiton reunat ja kulmat. En edes keksi, mitä muuta lasersuorakulmalla muka voisi tehdä.
Kuvassa näkyvät vielä mukavasti myös ne kolme tärkeintä välinettä! 

Kätevä väline 2: Haihtuvaväriset merkkaustussit. Ellei sellaisia olisi, ne pitäisi keksiä!
Yleisen merkkailun lisäksi piirrän haihtuvalla tussilla aina aloituskohdan pyöreisiin ja kulmikkaisiin spiraalitikkauksiin. Samaten piirrän kaksi risteävää kaarta aloittaessani kaaritikkauksia.

Toisinaan olen turvautunut valkoiseen, haihtuvaväriseen merkkaustussiin. Se näkyy tummalla kankaalla. 

Käytellessäni sellaista ensimmäisen kerran epäilin tulleeni jymäytetyksi. Piirsin sillä viivan, eikä mitään näkynyt. Kävin hakemassa toisenlaista merkkausvälinettä (ehkä liitua) ja palatessani näin, että valkoinen väri oli muuttunut näkyväksi! Oi, mikä taianomainen tuote: ensin näkymätön, sitten näkyvä ja lopuksi sen saa häviämään taas.

Kätevä väline 3: Puinen syömäpuikko. Kiinalaisravintolasta ilmaiseksi mukaan saatu syömäpuikkopari on edelleen paperikuoressaan. Se seisoo kynäpurkissa ompelupöydällä ja aika ajoin tartun jompaankumpaan syömäpuikkoon. Puikko on maailman kätevin kun käännän esimerkiksi vetoketjun päättökappaletta. Nurkat saa turvallisesti suoristetuiksi puisella, kapealla mutta tylpällä välineellä.
(Valitettavan) kätevä väline 4: Ratkoja. Se on perustyökalu, jota en haluaisi tarvita!
Kyselin kerran Facebookin tilkkuilijoilta mielipiteitä ja ajatuksia ratkojasta. Melkein kaikki kertoivat tapailevansa ratkojaa miltei päivittäin. Se on perustyöväline ja monelle aina käden ulottuvilla ompelukoneen vieressä. Jos tilkkutyössä haluaa palojen osuvan millilleen oikein, ratkojaa valitettavasti tarvitsee usein.

Sataprosenttisella varmuudella ratkojaa tarvitaan juuri sillä hetkellä kun päähän on putkahtanut ajatus ”onpa ompelu mennyt hyvin, kohtahan tämä on valmis”.

Ratkoja on tietenkin paras ystävä silloin, kun sitä ei tarvitse!


Nyt kun sinulla on perustiedot perusvälineistä, voit kokeilla leikata, ommella ja tasoittaa tilkkublokin teemalla #raitahaaste2021 ! Tässä sinulle ohje raidalliseen tilkkublokkiin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.