tilkkutyömoka, jota ei aina kannata korjata.
Tekevälle sattuu! Olen usein päässyt jakamaan kokemuksia, jotka eivät ole olleet maailman onnistuneimpia. Esimerkiksi pussukoita ommellessani olen pystynyt kautta aikain tekemään ainakin 15 eri mokaa.
Yksi luettelemistani mokista oli numero 14 eli ”Tilkkupinnan nurjuusvirhe,” ja mainitsinkin, ettei sitä suinkaan aina tarvitse tai edes kannata korjata. Avaan tätä hieman lisää, koska käsillä sattuu olemaan pari tuoretta esimerkkiä.
Olen ompelemassa tilkkupussukkaa itselleni oudosta väristä eli sinapinkeltaisesta. Olin leikannut kivasta kissakankaasta kolme palaa ja kehystänyt ne kaikki, kun huomasin, ettei pussukkapintoihin kauniisti sopisi kuin yksi tuollainen katseenvangitsija kummallekin puolelle.
Päätin siis tehdä ylimääräisestä palasta sisätaskun pussukkaan. Jatkoin palaa vähän, jotta taskusta tulisi luontevamman muotoinen. Löysin myös pussukkaan sopivaa vuorikangasta, jota oli sopiva pala myös taskun vuoriksi. Vuoritettu tasku poseeraa tässä vuorikangaspalan kanssa:
Aioin ommella vuorikankaan toisin päin, mutta tein nurjuusvirheen.
Taskun vuoriin tuli on kankaan nurja puoli näkyviin, ei oikea puoli.
Lohdutin itseäni kuitenkin, että tasku on näin ehkä käytännöllisempikin! Olikin oikeastaan hyvä, että tein nurjuusvirheen! Kun vuorikappale on vaaleampi, sisätaskussa oleva tavara näkyy sieltä paremmin. On valoisampaa.
Minulla on nyt ollut käynnissä myös sinisten (ja punaisten) economy-blokkien valmistus, jonka sivutuotteena on syntynyt pienempiä jäännöspaloja. Niistä olen blokkien ompelun välissä rakennellut ensin pienempiä ja sitten isompia pintoja.
Kuinka ollakaan, olen pariin otteeseen sortunut nurjuusvirheeseen ja vieläpä niin, että virheelliset palat päätyivät samaan tilkkupintaan.
Taas lohduttelen itseäni! Kangas on kangasta, ja varsinkin jäännöstilkun nurja puoli on ihan yhtä arvokas kuin oikea puoli. Välillä on hyväkin katsoa, sointuisiko tilkku toiseen palaan paremmin nurjalta puoleltaan.
Silti minua hiukkasen kaihertaa, että Elizabeth Hartmanin kauniin kankaan ihana oikea puoli päätyikin tilkkupinnan nurjalle puolelle ja jää sinne ikuisiksi ajoiksi näkymättömiin!
Yksi luettelemistani mokista oli numero 14 eli ”Tilkkupinnan nurjuusvirhe,” ja mainitsinkin, ettei sitä suinkaan aina tarvitse tai edes kannata korjata. Avaan tätä hieman lisää, koska käsillä sattuu olemaan pari tuoretta esimerkkiä.
Olen ompelemassa tilkkupussukkaa itselleni oudosta väristä eli sinapinkeltaisesta. Olin leikannut kivasta kissakankaasta kolme palaa ja kehystänyt ne kaikki, kun huomasin, ettei pussukkapintoihin kauniisti sopisi kuin yksi tuollainen katseenvangitsija kummallekin puolelle.
Päätin siis tehdä ylimääräisestä palasta sisätaskun pussukkaan. Jatkoin palaa vähän, jotta taskusta tulisi luontevamman muotoinen. Löysin myös pussukkaan sopivaa vuorikangasta, jota oli sopiva pala myös taskun vuoriksi. Vuoritettu tasku poseeraa tässä vuorikangaspalan kanssa:
Taskun vuoriin tuli on kankaan nurja puoli näkyviin, ei oikea puoli.
Lohdutin itseäni kuitenkin, että tasku on näin ehkä käytännöllisempikin! Olikin oikeastaan hyvä, että tein nurjuusvirheen! Kun vuorikappale on vaaleampi, sisätaskussa oleva tavara näkyy sieltä paremmin. On valoisampaa.
Minulla on nyt ollut käynnissä myös sinisten (ja punaisten) economy-blokkien valmistus, jonka sivutuotteena on syntynyt pienempiä jäännöspaloja. Niistä olen blokkien ompelun välissä rakennellut ensin pienempiä ja sitten isompia pintoja.
Kuinka ollakaan, olen pariin otteeseen sortunut nurjuusvirheeseen ja vieläpä niin, että virheelliset palat päätyivät samaan tilkkupintaan.
Taas lohduttelen itseäni! Kangas on kangasta, ja varsinkin jäännöstilkun nurja puoli on ihan yhtä arvokas kuin oikea puoli. Välillä on hyväkin katsoa, sointuisiko tilkku toiseen palaan paremmin nurjalta puoleltaan.
Silti minua hiukkasen kaihertaa, että Elizabeth Hartmanin kauniin kankaan ihana oikea puoli päätyikin tilkkupinnan nurjalle puolelle ja jää sinne ikuisiksi ajoiksi näkymättömiin!
Kommentit