lisää mielenkiintoisia tilkkublokkeja.

Koin joka päivä eiliseen asti huonoa omaatuntoa nähdessäni ompelupöydän viereisellä tasolla kaksi pinoa mielenkiintoisia tilkkublokkeja. Laskin ne taas kerran ja määrittelin, minkä kokoisen tilkkupinnan niistä saisi. Lopputulos: ei vielä oikein minkäänlaista, mutta jos tekisin noin16 lisäblokkia, syntyisi peitto.

Olin vähän haaveillut, että tilkkupinnan keskiössä olisi neljän blokin yhdistelmiä, joiden keskelle muodostuu tumma neliö – ja sen ympärillä neljän blokin yhdistelmiä, joissa neliö olisi vaalea. Luovuin ajatuksesta, koska blokkeja pitäisi tehdä vielä paljon useampia lisää, enkä jaksa enää!

Niinpä tummakeskustaisten jättiblokkien ympärille tulee vain yksittäiset mielenkiintoiset tilkkublokit.


Asettelin osan valmiista blokeista melkein summamutikassa lattialle kuvausta varten ja haa, huomasin varmaan ensimmäistä kertaa (tai sitten olen huomannut, mutta täysin unohtanut), että olin tehnyt virheellisiä blokkeja:


Yhdessä tilkkublokissa pitäisi kaikkien tummien ja kaikkien vaaleiden olla aina samaa kangasta, ja näissä on kahta tummaa kangasta. Olenpa ollut huoleton!

Tein toisenkin erikoisen huomion, josta teillä on toistaiseksi vain sanani. Olen tehnyt yhden parin blokkeja niin, että tämä merkillinen kirjava kangas on tumman roolissa:


Eilen tein blokkiparin, jossa tämä samainen kangas onkin vaalean roolissa. Aika näyttää, miten blokit toimivat tilkkupinnassa eri rooleissaan!


Tilkkupinta näyttää läheltä katsottuna kaoottiselta ja niin kirjavalta, että se on jopa minun mielestäni vähän liikaa. Valokuvassa kirjavuus tasoittuu (ehkä?) ja todennäköisesti tilkkupeitossakin, kunhan sitä katselee sitten vähän kauempaa.

Teen tämän mielelläni valmiiksi, sillä tämä on ollut kohta vuoden tekeillä. Mahtaako tämä ikinä kelvata kenellekään muulle kuin minulle?

Kommentit

Anita sanoi…
Kivannäköinen tulee tästäkin.
Unknown sanoi…
Tosiaan melko levoton vaikutelma nyt. Valmiiksi koottuna ja kantattuna on varmasti mahtava peite, aivan ihanaa olisi kietoutua tuohon :}
Tosi kaunis ja taitaa olla melko työläs :D
Marle sanoi…
Todella mielnkiintoista!
Kati sanoi…
Tämä on kyllä mielenkiintoinen blokki. Se häviää kuvioon jännittävästi.
Minäkin olen joskus huomannut käyttäneeni samaa kangasta sekä vaaleana että tummana ja kyllä se mielestäni toimii vaikka onkin ollut vahinko.
Tiinatei sanoi…
Näyttää hyvälle, vaikka pinnassa onkin paljon liikettä. Tai oikeastaan minusta tuntui, että silmä haki pinnasta kiinnekohtaa, eikä osannut tarttua mihinkään, joten se liike taisi ollakin omissa silmissä. Pinta on todella mielenkiintoinen, nimi on sille oikein sopiva!
punaPaula sanoi…
Oikea iloittelupeite-tulossa, ihanien kankaiden riemua!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.