tein kaverin.

Ompelin siis toisenkin traktorinjälkitilkkublokin retrokankaasta, jota kovasti ihailin tässä postauksessani.


Vasemmanpuoleinen blokki on ihailemani, oikealla on tämä uusi. Kankaan kuvio on erittäin vaihtelevaa, eikä uuteen blokkiin osunut punaisia kukkia ollenkaan yhtä hauskasti kuin ensimmäiseen. Jos olisin tehnyt tämän uuden ensimmäiseksi, en olisi ehkä ruvennut ompelemaan toista samasta kankaasta. Tämä on kiva, muttei niin kiva. Heille on kuitenkin ehkä seuraa toisistaan, kunhan pääsevät tilkkupinnalle asti.

Kovin monta tällaista blokkia en pysty ompelemaan lisää, sillä kangas vetelee viimeisiään. Joskus käy niinkin, vaikka olen tyypillisesti kankaiden säästelijä, en loppuun käyttäjä.

Tein neljää muutakin blokkia samaan aikaan kun ompelin retrokankaista tilkkublokkia. Ne ovat huomattavasti hillitympiä.


Ihan voisi tylsiksi sanoa, mutta hekin heräävät varmasti eloon, kun heitä on iso tilkkupinta.

Tarkkaan katsova huomaa lisäksi, etten ommellut oikean alakulman blokkia yhdesta ja samasta kuviokankaasta.

Minulla oli kaksi pienehköä tilkkua tummansinistä kangasta ja ajattelin, että ne voisivat yhdessä riittää blokkiin. Kävikin sitten niin, että jouduin hakemaan vielä yhden tilkun tummansinistä esiin. Blokissa on siis kolmea eri kuviokangasta vakiokankaiden lisäksi.

Juuri nyt minulla on tekeillä seuraavat kolme blokkia - kaksi niistä on jo melkein valmiita ja yksi on kaksoiskaitaleina silitystä odottamassa. Vielä on kolmeen blokkiin leikattu värikaitaleet ja neljään olen valinnut uusia värillisiä kankaita. Kohtahan tämän saa ommella peitoksi!

Muuta tulossa

Esittelin tässä postauksessani todellista sattumaa: olin ilman mitään suunnitelmaa sattunut ottamaan palalaarista joukon kankaita, jotka kaikki sointuivat toisiinsa. En voinut olla hyödyntämättä onnekasta sattumaa, vaan leikkasin kankaista paloja, joista aion ommella pussukan. Väreihin sopiva vetoketjukin löytyi varastoista.


Ehkä lisään mausteeksi muutaman tilkkukankaan, ehkä en.

Minun on vaikea keksiä, millaista tilkkuyhdistelmää toteutan tähän! Jäännöspaloissa on se hyvä puoli, että joudun toimimaan niiden ehdoilla. Nyt pitäisi sen sijaan itsellä olla joku idea. Vielä ei ole.

Kommentit

Soile Kivinen sanoi…
Ihania. Kamala ompeluvietti päällä, pitänee alkaa kerätä hätävarastokankaita myös Lohjalle.
*VEKKI* sanoi…
Tosi pirteä tuo turkoosi. Tuo on muuten hauska piirre, minulla ihan mahdoton, että kun jotain kuluttaa pitää jättää kangasta "säästöön". Siten ei mikään kangaspino kulu ja kankaat sen kun lisääntyy.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.