minimaalista.

Joskus tulee tunne, että minimaalisen jutun tekemiseen vaaditaan suhteettoman paljon valmistelua. Otetaan vaikka tilkkulaukun vuorikappaleeseen ommeltava sisätasku. Kaivan esiin laatikon, josta toivon löytäväni sopivan kokoisen kangaspalan, silitän palaa kohdasta jos toisesta, sitten mittaan ja leikkuroin kappaleen.

Päättelen sopivan kohdan, jolle kiinnittää Tilkunviilaaja-kangasmerkki. Se kannattaa kiinnittää ennen kuin ompelen taskukappaleen pussiin, niin ommel jää näkymättömiin taskukappaleen sisäpuolelle.

Kuvan taskukappale tulee koristeompeleilla somistamaani vaaleaan tilkkulaukkuun, joka on siis erittäin keskeneräinen. Ahersin vielä ylimääräistäkin eli leikkasin kivan kupongin ja kiinnitin myös sen taskukappaleeseen. Käytin jopa ompelukoneen erikoisommelta, mistä se oli taas tyytyväinen.

No sitten ompelin kappaleen pussiin paitsi jätin kääntöaukon kappaleen alareunaan, kavensin nurkat, käänsin oikein päin ja tyrkin saumat ja nurkat teräviksi.

Huoh! Olinpa ahertanut valtavasti, eikä kädessä ollut vielä edes kiinnityskelpoista taskukappaletta. Sehän täytyy ensin silittää ja yläreunaan kannattaa ommella yksi tikkaus, on nätimpi. Koska minun olisi pitänyt kävellä kaksi askelta silityslaudalle ja vielä työntää silitysraudan töpseli seinään, työ jäi taas kesken.

Voisihan sitä ihmisellä olla apuompelija, vähän kuin maailmanluokan kokilla apukokki tai apukokkien armeija, joka valmistelisi ja tekisi näitä monivaiheisia esitöitä. Itse sitten taiteellisena asettelisi, ehkä muutaman ompeleen ompelisi ja viimeistelisi. Vaikka solmisi vetoketjuun apuompelijan ompeleman vetolenksun.

Ei sentään! Tämä harrastus on juuri tätä. Hirveä määrä näkymätöntä ja aika olematonta työtä, joka välillä kyllästyttää ja ikävystyttää, mutta joka täytyy vain tehdä, kun muuten ei tule valmista.

Taskukappalekankaan metsästys tuotti sivutulosta. Kerroin aikaisemmin valmistautuvani virkkaamaan maton "kangaslangasta". Löysin jäännöspalalaatikosta muutamia matonkuteiksi sopivia kankaita. Leikkasin ja ompelin leikkaamani kaitaleet yhteen ja tein siis itselleni pienen kerän kangaslankaa.

Heti piti päästä kokeilemaan, syntyisikö kangaslangasta virkkaamalla minkään näköistä mitään.

Matonkuteiksi sopivia kankaita ei tuntuisi olevan ruuhkaksi asti. Suurin osa jäännöspaloistani on nimenomaan paloja, ei kaitaleita. Pidän periaatteena, että en leikkaa kuteiksi pala- tai pakkakankaitani - niitä kyllä riittäisi! Värien valinnassa joudun hillitsemään itseäni, ettei matossa ole lopulta kaikkia maailman värejä.

Minulla ON hämärä muistikuva, että jossain olisi pieni muovikassillinen kaitaleita vuodelta kivi ja kirves. Ehkä löydän sen! Melkein unohtuneet kaitaleet olisivat oivallista materiaalia juuri tähän tarkoitukseen.