yllättävä havainto.

Ensin pohjustusta havainnolleni.

Aiemmin tässä kuussa olin juhlamielellä, koska Miehen 50-vuotispäivälahja (tekemäni tilkkutyö, jonka annoin hänelle marraskuun alkupuolella 2012) oli vihdoin päässyt seinälle. Juhlamieleen sekoittui kuitenkin harmistumista, sillä tähän asti hyvin palvellut Villit kuviot –tilkkupeitto riiteli kurjasti tilkkuseinävaatteen kanssa.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvää. Joudun tekemään uuden tilkkupeiton sängylle.

Kuvion ja värien pitää tietysti nyt kompata seinävaatetta ja mielellään myös verhoja, jotka nekään eivät ole vielä ikivanhat.

Päätin, että kokeilen ommella plus-kuvioisia tilkkublokkeja kitaratilkkutyön kanssa sävy sävyyn. Ja nyt vihdoin pääsen yllättävään havaintoon.

Olen värikkään ystävä enkä ajatellut, että varastoistani löytyisi kovinkaan monta ruskeasävyistä kangasta. Tarvitsen ensinnäkin vaaleita kankaita plussien taustalle, mutta onneksi niiden ei tarvitse kaikkien olla rusehtavia.


Yllätys 1: Ruskeasävyisiäkin vaaleita/vaaleahkoja kankaita löytyy nyyttikaupalla. En edes katsonut jäännöspalakankaisiini vielä enkä valinnut mukaan muun sävyisiä vaaleita kangasnyyttejä.

Tarvitsen lisäksi tummia, mielellään ruskehtavia ja vähän myös viininpunaisehtavia kankaita plussiksi.


Yllätys 2: Yhdestä ainoasta kaapista löytyi jo näin monta tummaa ruskeata/viininpunaista (tai no, melkein ruskeata tai viininpunaista) kangasnyyttiä.

Minulla ei pitänyt olla tämän värisiä kankaita juuri yhtään. Olen suu auki ällistyksestä. Nyt on varmaan joku muu käynyt täyttämässä kangashyllyjäni.

Kommentit

Saija sanoi…
Hyvä värisuora, näillä ei voi mennä pieleen. Plussapeitto on hauska malli, se on ollut mahdollisesti kokeiltavien listalla. Kiva nähdä sinun versio.
Aivosolu sanoi…
Mistä ostat kankaat? Tilaatko netistä ulkomailta? Olen vähän pettynyt kangaskauppojen valikoimaan. Tai ehkä vika on minussa, enkä osaa vielä nähdä kaikkien kankaiden potentiaalia...
Soile Kivinen sanoi…
Mahtava setti, kyllä noista peitto syntyy!
Lea P sanoi…
Juupa, varsinainen harmillinen havainto, ei pääse kangaskauppaan ;D

Kankaat on kyllä ihanat, ei voi muuta sanoa.
Irma sanoi…
Kyllä sinullakin aika mukavan kokoinen varasto kankaita taitaa olla:)
Tilkunviilaaja sanoi…
Ostan kankaat yleensä Suomesta ja ihan kaupoista. Käyn usein selaamassa Eurokankaiden käsityöpuuvillalaarit ja ostan aina, jos siellä on mitään kiinnostavaa. Pakalta ostin myös Art&Gallery-kankaita, ihania, mutta olivat kalliita ja nyt niitä ei enää ole valikoimassa.

Humppilan Tilkkutexissä on paljon kankaita ja siellä olen käynyt muutaman kerran. Tilkkutarhasta olen myös ostanut kankaita. Lahden Wexler oli taivaallinen kangasparatiisi, mutta se lopetti/lopettaa.

Finn Quiltin vuotuisilla tilkkupäivillä on myyntipöytiä. Suomen paras mahdollisuus ostaa kankaita.

Ranskan tilkkutapahtumasta viime vuonna löysin valtavan määrän upeita kankaita. Onneksi olin tajunnut lähteä valtavan matkalaukun kanssa liikkeelle.

Saan myös lahjaksi kankaita. Lakanoita ja pöytäliinoja, mutta myös tilkkuystävät lahjoittavat. Yllättävän paljon saan lahjoituksia enkä muista kieltäytyneeni juuri mistään. :-)
Tilkku & Tilkku sanoi…
Taas tuli todistettua se, että kankaita ei ole koskaan tilkkuilijalla liikaa. Kauniin setin olet valikoinut varastoistasi.
Schulz Family sanoi…
The colours look gorgeous as always.
Mari sanoi…
Monet noista ihmettelemistäsi kankaistasi ovat kuviollisia.
Ehkä oletkin ostanut ainakin osan kivan kuvion takia ajattelematta sen enempi värejä. Itse saatan mukavan printin löydetyäni hamuta useita eri värivaihtoehtoja mukaan
Tiinatei sanoi…
Hyvät valinnat, sinulla on varmaan jo ensimmäiset plussat valmiina suunnittelulattiallasi!
Marle sanoi…
No jopas sulta löytyy kangasta joka lähtöön!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.