kirjavaa tilkkuharrastusta.

Sain pari päivää sitten valmiiksi brittiläis-suomalaisen kangasvaihtotyön. Puurtamisesta oli selvästi hyötyä! Huomasin heti seuraavana päivänä, että tilkkutyömotivaationi oli huipussaan!

Tartuin ensimmäiseksi vaaleanpunaiseen tilkkupintaan, joka oli odottanut tikkaamista viikkokaupalla. Leikkasin sille vanun ja jäykistekerroskankaan ja aloin saman tien tikata. Tikkausrivi toisensa jälkeen kehittyi tilkkutyön pintaan, eikä yhtään kyllästyttänyt. Ei ollut mihinkään kiire eikä mikään muu työ houkutellut enempää.


Juuri tämä työ oli ainoana mielessä. Kymmenen minuuttia, jonka tikkaaminen kesti.

Inspiraatiota riitti vain! En siirtynyt muihin hommiin, vaan kiinnitin katseeni tuolilla olevaan kangas- ja vaateröykkiöön, jossa tiesin neljän hanhen piileskelevän. ”Muistankohan oikein,” mietin.

Kyllä! Kaksi hanhikuvaa oli valmiiksi tikattu eikä niistä puuttunut muuta kuin tasoittaminen ja kanttaaminen. Toinen hanhista pääsi saman tien leikkuualustalle. Viuh, viuh, ja pinta oli tasainen. Kanttauskaitaleiden jäännöspalalaatikosta löytyi kaksi sävyihin sopivaa kaitaleenpätkää, jotka riittivät yhdessä hanhikuvan ympäri.


Toisenvärinen kantti on jo kiinni, mutta toinen on vasta nuppineulotettu. Täytyy vaihtaa ylälanka sopivamman väriseksi ensin.

Olipa ihana tunne, kun sain taas tehdä aivan mitä tahansa! Mihin mahdan tarttua hanhikuvan kanttauksen valmistuttua?

Kommentit

Lea P sanoi…
Ihan samat oli minullakin tuntemukset kun sain britti-suomi-kangasvaihtarin valmiiksi.
Kivoja uusia ja vanhoja/vaiheessa olleita valmistumassa.
Näytäs kohta sitä kravattityötäsikin, jos saisin siten vauhtia itseenikin.
Tilkkureppu sanoi…
Samoissa tunnelmissa täälläkin ja onnittelut työn valmistumisesta!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.