uusi vetoketjupussukka.

Helmikuussa Tilkkuyhdistys julkisti haasteväriksi turkoosin. Ompelin nopeasti turkoosit tilkkupinnat, mutta ne jäivät kesken, kun uppouduin ensin karhuntassublokkien tehtailemiseen ja sitten tilkkupeittojen viimeistelemiseen. En ehtinyt edes jakaa tilkkupintojen kuvia blogissani.

Eilen tilkkupinnoista rakentui kuitenkin vetoketjupussukka, jolle annoin nimen Paratiisilintu.
Tilkkupussukan toisella puolella on kiva lintukuvio, ja mukana on sopivasti kukkia sun muita, joten se voi hyvin laulella paratiisissa.

Toiselle puolelle sattui katseenvangitsijaksi teekuppi. Tula Pinkin Curiouser and Curiouser -sarjasta. Harkitsin siksi myös nimeä Teekutsut, mutta lintukuvion innoitus voitti.
Kokeilin ottaa Paratiisilintu-pussukasta dramaattisen kuvan vastavaloon. No, ainakin kuvassa on selkeästi talvi.
Naapurin aita pääsi taustaksi toiseen kuvauspaikkakokeiluun. Tämän puolen tilkkupinnasta näkee, miten vaikea minun on pitäytyä yhden värisissä paloissa. Kun teekupissa oli oranssia, niin yhtäkkiä mukaan puski myös gigaoranssi tilkku. En voinut estää sitä!
Paratiisilintu-tilkkupussukka on Avoin-mallistoa, ja sen mitat ovat seuraavat: 
  • Leveys ylhäältä noin 23 cm
  • Korkeus noin 16 cm
  • Pohjan leveys noin 6 cm.
Vielä näytän hänestä muotokuvan, jonka taustalla näkyy talon komea kivijalka:
Vaikka pussukkani ei valmistunut helmikuussa, olen toteuttanut värihaasteita melko hyvin. Ompelin nimittäin viime vuonna viiden kuukauden väriset pussukat ja nyt tämän. Ainoastaan tammikuun neutraali on jäänyt tekemättä (ja saattaa jäädäkin, sillä neutraali ei totisesti ole minun värini). Viimevuotiset tilkkupussukat pääsivät uusimpaan Tilkkulehteenkin! Lähetin kuvan, koska lehden teemana oli kolmiulotteisuus.
Ihmettelen vain sitä, että alimman Pauna-pussukan alareuna oli rajautunut pois kuvasta. Alkuperäisessä ja siis lehteen lähettämässäni kuvassa pussukka näkyi kokonaan.

Paratiisilintu on toinen tänä vuonna ompelemani vetoketjupussukka. Ensimmäisestä en muistanut ottaa kuvia – ja annoin sen jo edelleen lahjaksi. (Olen puolessa välissä tilkkutyöbingon ruksia, sillä ruudun tehtävä määrää minut tekemään lahjaksi kaksi tilkkutavaraa.)

Seuraava (?) tilkkupussukka on jo tekeillä. Minulla oli kaksi muutakin sini-turkoosisävyistä tilkkupintaa, joita täydensin keltasävyisillä paloilla. Olen saanut keltaiset palat hyvältä tilkkuystävältäni Soilelta kauan sitten. Raaskin käyttää niitä vähän kerrallaan.
Tilkkuaiheiset ajatukseni ovat nyt seuraavassa peittoprojektissa. Minun pitää keksiä itselleni seuraava blokkimalli! Työstän tietenkin edelleen kukkakuvioisia blokkeja, mutta toivon löytäväni mallin, johon voin käyttää myös resurssilaatikoiden sisältöjä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.