pieniä neliöitä.

Kerroin helmikuussa, että ystävällinen ja antelias Instagram-kontaktini Sigrid lähetti minulle karkkilaatikollisen pieniä neliötilkkuja. Tutkin niitä lähemmin ja huomasin, että suurin osa oli maanläheisiä värejä. Aika vierasta maailmaa minulle, mutta päätin silti astua mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Jouduin kauan miettimään, mitä tekisin hänen tilkuistaan. Ne olivat noin 5 cm x 5 cm tai noin kahden tuuman neliöitä – en ole aivan varma, kumpia. Käytän omaan pikkuneliöprojektiini 4 cm x 4 cm neliöitä, joten joutuisin trimmaamaan hänen neliöitään aika paljon. Siksi halusin löytää projektin, johon voisin käyttää juuri tuon kokoisia tilkkuja.

Lopulta löysin idean – ompelisin neljän neliön blokkeja, joiden kahteen kulmaan lisäisin pienen värikolmion:


Sain tämän idean Kaffe Fassettin Moody Blues -mallista. Hän on käyttänyt aika tavalla isompia neliöitä, mutta toisaalta kirjan ohje oli luvattoman monimutkainen! Onkohan tekijä todella toteuttanut blokit niin työläästi?!


Järjestelin Sigridin neliöt pinoiksi, jotta voin aina ottaa kaksi ja kaksi. Niitä riittää ja riittää, ja hyvänen aika, miten monenlaisia ruskea-vihreitä tai maanläheisen värisiä kankaita onkaan olemassa!


Olen nyt ommellut muutaman kymmentä neljän neliön blokkia ja muutamaan niistä olen tehnyt vaaleanpunaisesta tai pinkistä kulmat. Valmiista blokkikokonaisuudesta tulee tämän näköinen:


Blokissani on hauskaa se, että se näyttää (luullakseni) paljon vaikeammalta ommella kuin se oikeasti on. (Tietenkin Kaffe Fassettin kirjan ohjeella ommellen tämä onkin tosi työläs blokki!)

Lopulta minulla oli kolme valmista blokkikokonaisuutta ja yksi, jota en ollut vielä ommellut kokoon:


Työläintä projektissani on löytää sopivan pinkkejä kankaita pieniin kulmaneliöihin ja sitten neliöiden leikkaaminen. Taidan tehdä näistä blokeista suosiolla vain laukun, en tilkkupeittoa!

Kommentit

Irma sanoi…
Kivan näköistä pintaa näyttää valmistuvan helpommin kuin osaa arvatakaan;) Pinkit kulmat piristävät sitä todella paljon!
Virve sanoi…
Kiva versio Moody Bluesista. Kirjan ohje on kieltämättä hankala. Heti tekee mieli hieman oikaista ja koota blokit helpommalla tavalla. Sen varmaan tiesitkin, ettei Kaffe Fasset ompele suunnittelemiaan tilkkutöitä. Sitä varten hänellä on lauma ihmisassistentteja. Tästä jotkut ovat kritisoineetkin Fassetia aikoinaan erinäisissä keskusteluketjuissa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.