innoittaja.

Mikä innoitti minut tilkkutöiden pariin? Mikäpä muukaan kuin valmiiden, kauniiden tilkkutöiden kuvat! Esimerkin voima!

Muistan myös, kun olin Miehen kanssa etsimässä meille uutta kotia noin vuonna 1993. Kävimme lukuisissa asuntoesittelyissä, joista yhdessä näin tilkkuharrastajan (tai ehkä jopa –ammattilaisen) työtilan. Hänellä oli näyttävät pinot erivärisiä kankaita hyllyssä ja työn alla oli kivan näköinen, kettua esittävä tilkkutyö. Olin ihan että voi juku, olisipa minullakin!

Voisi sanoa, että erivärisiä kangaspinoja ja –nyyttejä löytyy nykyään meiltäkin kotoa.






No sitten henkilöinnoittajiani? Mainitsen tässä nimeltä vain kolme, vaikka kaikki tilkkuystäväni innoittavat minua kukin omalla tavallaan!

Angela Walters, koska hän on niin myönteinen ja kannustava meille kaikille. Hän ei toimi poliisina, vaan rohkaisee tekemään ("Close enough is good enough".) Olen saanut häneltä Instagramissa kommentinkin.

Angelan verkkosivuston nimi "Quilting Is My Therapy" kävisi minullekin, vaikka en pidä konetikkausta terapeuttisena. Kankaiden ja värien valitseminen sekä tilkkutöiden kokoaminen on minulle se tärkein osuus, ja tikkaus on joko välttämätön tai ulkoistettava työvaihe.

Timna Tarr on tehnyt super-superhienoja tilkkutöitä, joita ihailen. Kaikki pallot ilmassa oli toisinto hänen tekemästään työstä. Nyttemmin hän on tehnyt esittäviä tilkkutyöitä, jotka ovat upeita! Katso pari esimerkkiä hänen www-galleriassaan.

Sellaisia en ajatellut ruveta tekemään ainakaan vielä.

Sarah Cooper tekee käsitöitä koko ajan ja lisäksi pelastaa kulkukissoja ja –koiria. Hänestä saa käsityksen tutustumalla hänen Instagram-tiliinsä. Hän sisustaa kotiaan kauniisti ja koko minua suunnattomasti motivoiva Instagram-elämäni alkoi hänen suunnittelemansa On the Bubble Quilt -mallin parissa.

Olisipa kiva kuulla, kuka on toiminut teille innoittajana, blogini lukijat! Kertokaa se kommentissa!

Kommentit

*VEKKI* sanoi…
Kyllä nuo innoittaja-designerit ovatkin upeitten töitten tekijöitä. Tilkkutyöt on kuin palapelin kokoamista, se vie mennessään ja lopputulos palkitsee. Voit käyttää taiteellisuuttasi värien sommittelussa, ompelussa, tikkauksessa jne. Nautittava harrastus. Ja tutustuu uusiin ihmisiin.
Anonyymi sanoi…
Minun innoittajani olet Sinä! Ihania, värikkäitä töitä. Käyn liki päivittäin katsomassa, oletko päivittänyt blogiasi. Ja sitten käyn katsomassa, mitä blogeissa, joita seuraat, on tapahtunut. Sitäkautta olen löytänyt Pomadan, joka tekee tosiupeita töitä myös. Ihanaa joulun aikaa ja monta tilkkua vuodelle 2019! terveisin Taiju
Tilkunviilaaja sanoi…
Voi kiitos, Taiju! Kommenttisi on kuin olisin saanut joululahjan! ❤️❤️❤️ Upeaa, jos olen tuonut sinulle lisää intoa! ❤️❤️❤️
Tilkunviilaaja sanoi…
Tilkkujen kiehtova maailma! ❤️❤️❤️
Marle sanoi…
Minä en osaa nimetä ketään innoittajaa, ne kun vaihtelee tuon tuostakin. Mutta tuo Timna Tarr on ihan mieletön! Aloin seurata häntä silloin, kun kerroit hänestä.
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiva, että olet löytänyt Timnan! Hänen töitään on tosi hauska seurata!
Schulz Family sanoi…
I love Angela Waters too, I follow everything she does and have learnt so much from her.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.