studioni.

Olin jo unohtanut, että esittelin teille kerran studiotani eli ompeluhuonetta eli makuuhuoneessa olevia ompelu- ja kankaansäilytystiloja. Tänään studioni on vähän erilainen, joten näytän sen teille nyt uudelleen.

Ensiksi pari säilytyskalustetta. Minulla on ihan oma, tilava kirjakaappi. Siivosin sen hiljattain, mutta sen jälkeen olen tunkenut sinne vetoketjupussukoitani säilöön. Siksi hieno kirjakaappi näyttää sekavalta.


Kirjakaapin vasemmalla puolella (tai hänestä itsestään katsottuna oikealla puolella) on ihana kangaskaappini. Taittelen nykyään kankaani Jeni Bakerin In Color Order –blogista oppimallani menetelmällä ja kangasnyyttöseni ovatkin entistä hurmaavammat.


Värijärjestyksen pitäisi kyllä olla parempi. Kaapissa näyttää lisäksi olevan tilaa, joten minun ei tarvitsisi pitää aivan näin mittavia ylivuotopinoja kaappien päällä:


Seuraavaksi katse ompelupöydälleni. Kuvassa on autenttinen tilanne.


Suoraan edestä:


Voih, ja sitten tämä ompelukoneen oikealla puolella oleva epämääräinen röykkiö kaikenlaista. Onpa noloa, että studiossani oleilee tällainen ryöhnämassa. Muovikasseja ja kaikkea.


Toisella puolella käden ulottuvilla on erilaista epämäärää. Vasemmasta yläkulmasta vastapäivään näkyy esimerkiksi yksi eräänlainen tähtikuvioblokki. Sitten punaisia tilkkuja. Vähän pilkistää matkalaukun nimilappuja, joihin olen neulalla saanut kiinni jo lenksunkin. Lisää punaisia tilkkuja. Niiden alla on kaikenlaisia kankaita. Etualalla näkyy päällimmäinen kankaista, jotka odottavat siksakkaamista, että saan ne pesukoneeseen.


Oikeassa alanurkassa näkyy kangas, jonka lunastin Soilen ja minun ostamastani erästä tilkkutyökankaita. Se on pöydällä pesun jäljiltä, matkalla kaappiin. Kangas on aitoa 1980-luvun Marimekkoa ja se sekä kaksi yksiväristä palaa päätyvät ehkä jonain päivänä tilkkupeittoon taustakappaleeksi. Sitä tarkoitusta varten ne hankin.

Naamioin viimekertaisen ompelutilaesittelyni ohjeen muotoon. Tällä kertaa en edes kuvittele antavani kenellekään ohjeita, ellen sitten varoituksia tyyliin ”älä sinä sentään tee näin”. Ompelutilaa ei varmasti kannata ”järjestellä” ihan tällaiseen epäjärjestykseen.

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Tuo pöydän ryöhnämassa näyttää hyvin tutulta, täälläkin sitä löytyy jopa kolmelta pöydältä:) Mutta tuota kangaskaappiasi vähän viherrän, saisinpa minäkin kankaani noin ihanaan järjestykseen!
Irma sanoi…
Tutunnäköistä:) myös täällä. Sekamelskan keskellä ommellaan minkäs sille mahtaa. Mutta kun luonteeni perusteella kaikki pitäisi olla tiptop ojennuksessa niin ihmettelen aina silloin tällöin miten paikat pääsee tuohon pisteeseen?;) Ja sitten taas järjestellään ja hetken päästä on taas sama ilmiö edessä. Sitten vielä se että kun tulee mielenkiintoisia ideoita vastaan niin levittelen ne kaappien ja hyllyjen päällee esille että eivät varmasti häviä mihinkään ja toisinaan valitsen niihin jo kankaitakin niin voit ymmärtää että ehkä voitan sinut tässä "sotkussa":)
Tiinatei sanoi…
Ryöhnämassa todistaa sen, että studiossasi myös tehdään jotain. Tyhjät pöydät herättäisivät heti epäilyksiä, että studio on ihan tyhjän panttina.
Eija sanoi…
Niin kotoisen näköistä. Minullakin kankaat täyttävät koko ompeluhuoneen, vintin kaapit ;D
Marle sanoi…
Hyvin on kotoisan näköistä : )
Ihanat kaapit, niitä minulla ei ole.
Schulz Family sanoi…
wow you have made it all look super organised. I am in a mess at the moment
Poutapilvi sanoi…
Sinulla on kauniit kaapit tavaroillesi. Sellainen hallittu kaaos on luovuuden merkki!
Tilkku & Tilkku sanoi…
Kaappisi järjestyksestä olen ihan vähän kateellinen. Noita ylivuotopinoja löytyy minulta lukematon määrä ja muualtakin kuin ompelupaikastani. Studiosi on todistetusti toimiva, kun sinulta valmistuu jatkuvasti upeita tuotoksia.
Aivosolu sanoi…
Hah! Munkin ompelukaaoksessa lojuu tollanen peltinen fazerin suklaarasia! Great minds think alike.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.