valmis tilkkupussukka.

Toukokuu on jäänyt lähtemättömästi mieleeni jäätelökuukautena, koska ennen vanhaan jäätelökioskit avattiin silloin ja sitä pääsi ostamaan jäätelötötteröitä. Yksi suosikkimauistani oli tiikeri, joten ihan selvää oli, että tämä uusin pussukkani saisi nimen Tiikeri.


Tällä puolella pussukkaa näkyy tilkullinen tiikeriraitoja ja hurja tiikerikissa, mutta toisella puolella on vielä pelottavamman näköinen tiikeri:


Valmistusvaiheen kuva, johon olen koonnut vuorikangaspalat sekä Street-mittaisen kantolenksukaitaleen. Ihan päällimmäisenä näkyy lyhyehkö ja kapea vinokaitale, josta aioin vetoketjun vetimeen lisälenksua. Tässä vetoketjussa vain sattuu olemaan ns. reiätön vedin, johon on vaikea asentaa lisälenksu luontevasti. Lisälenksua ei siis tarvittukaan.


Valmiin Tiikeri-vetoketjupussukan sisätasku on myös – roarr – tiikeriraidallinen.


Taiteellinen kuva. Kokeilin, saisinko asetelluksi kuvaan sekä pussukan että sen yläpuolelle kohoavan narsissin. Näyttääkö pussukan hurja tiikeri sittenkin vähän pelokkaalta? Narsissiko sitä huolestuttaa?


Tein tästä tilkkupussukasta aika pienen:

  • Leveys ylhäältä noin 22 cm
  • Korkeus noin 15 cm
  • Pohjan leveys noin 5 cm
  • Ja kuten jo ohimennen mainitsin, pitkä kantolenksu, jonka ompelin 6 cm x 43 cm kokoisesta kaitaleesta. Jälleen Street-malliston pussukka!


Tyttären kommentti Tiikeri-pussukasta oli, että se kävisi kooltaan bilelaukuksi, koska se on kätevän pieni. Se ei tietenkään ole kuvioinniltaan tarkoitukseen sopiva! Ehdottelin, josko hän haluaisi tilkuista tehdyn bilelaukun – vaikka kokonaan mustista tilkuista ommellun. Hänen ilmeensä oli aika epäilevä. En taida kokeilla tehdä bilelaukkua hänelle, mutta pidän nämä mittasuhteet mielessä. Voisin tehdä toisenkin aika pienen pussukan! Tai viisi.


Kaikenlaisia kivoja kankaita näkyy Tiikeri-pussukan pohjapuolella.


Tilkkupinnat lähtivät liikkeelle palasta, joka oli jäänyt yli Jäätelökesä-tilkkupeiton taustakappaleen tasoituksesta. (Jäätelöteema sen kuin jatkuu.) Palassa oli sööttiä kissakuosia, tiikeriraitakangasta sekä vähän myös entisestä pussilakanasta leikkaamaani kukkakangasta. Palojen ympärille ei tarvinnut ommella montakaan tilkkua, että pinta riitti pussukaksi.

Tikkaukset toteutin keltaisella, vaihtuvavärisellä tikkauslangalla ja suorin koneompelein. Pikkukissojen kohdalta jätin kokonaan tikkaamatta. En vain voinut lasettaa noin söpöjen naamojen yli!

Kolmas jäätelöviittaus liittyy tänäiseen äitienpäivään. Sain Tyttäreltä äitienpäivälahjaksi purkillisen erikoisjäätelöä. Nam! Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja kaikille, joilla on äiti!

Kommentit

Soile Kivinen sanoi…
Kyllä on söpönen pussukka.
Hannele sanoi…
Onpa elävä pinta: näyttää kuin kissa tosiaan kurkistaisi ulos pussukasta! Hieno!
Tilkkureppu sanoi…
Suloinen pussukka, kissat näyttävät hyvin elävältä.
Samoin sinulle hyvää äitienpäivän iltaa!
Tilkku & Tilkku sanoi…
Tämä Tiikeri on paras, kaunein, ihanin, pelottavin ja suloisin pussukka, mitä koskaan olen nähnyt.
Marle sanoi…
Varmasti kaikki linnut karkasi teidän puista ja pensaista, kun nuo raisut veikot tulivat pihalle. Monia hienoja kankaita, mutta minusta kaikkein hienoin kangas on kuitenkin keltainen numerokangas.
Amalia sanoi…
Ihana pussukka. Suorastaan kaamea peto:)
*VEKKI* sanoi…
Miten hauska! Tuo kissankuva on tosi hieno ja kivasti sait sen laitettua muiden kanssa.
Kirsti sanoi…
Tosi ihana pussukka ♥
Tiinatei sanoi…
Vaikka en olekaan kissaihmisiä (hatshii, hatshii), pussukka on todella veikeä!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.