elokuu! hidasta.

Tilkunviilaajan elokuun kalenterikuvassa on tilkkulaukku, jonka pinnat kokosin parin kuvatilkun ympärille.


"Ajatus kantaa hedelmää" -laukku on tosi jäpäkkä ja siitä tuli mielestäni hauska. Siksi ihmettelin kovasti, ettei se mennyt kaupaksi viime myyntitilaisuudessani. No, se on siis sulostuttanut varastoani valmistumisestaan asti.

Sitten otsikon lupamaan hitaaseen. Hohhoijaa, neliö-tähtikuvioisen pinnan jatkaminen lentävät hanhet –riveillä vei paljon enemmän aikaa kuin etukäteen ajattelin. Olen puurtanut työn parissa kokonaisen tilkkuilupäivän – siis päivän, jonka aikana teen paljon muutakin kuin vain tilkkutyötä – ja nyt vasta sain pinnan valmiiksi.

Tässä ensin näytiksi erikseen valmistamani tummat hanhet.


Eniten aikaa meni palojen ja pinnan silittämiseen. Työssä on noin tsiljardi saumaa. Se on taustapuolelta melko siisti, mutta ei täydellinen. Vaikka kuinka varoin ja mielestäni käänsin saumat oikeaan suuntaan, risteyksiä tuli – eli niitä saumoja, jotka on toisessa päässään käännetty toiseen ja toisessa päässä toiseen suuntaan.

Tässä kuitenkin aika suoraviivainen pinta, jonka saumat kääntyvät kaikki oikeisiin suuntiin.


Ehkä pidän tämän peiton itse, meinaan sitten kun tämä joskus hamassa tulevaisuudessa on ehkä valmis. Tässä on ollut tosi paljon työtä, ja sattumoisin peitto on aika sopivan kokoinen meidän päiväpeitoksi.


Verhot vain pitäisi vaihtaa, jos tämä muuttaa makkariin.

Pyrin työn aikana "riittävän hyvään" eli en murehtinut, elleivät kaikki saumat menneet ihan tasan. Erityisesti lentäviä hanhia kootessani lohdutin itseäni sillä, ettei tämän ole määrä olla täydellinen, vaan kiva tilkkupinta! Aika hyvin sain silti aikaiseksi teräviä ja kohdakkain osuvia kärkiä. Tai ehkä juuri sen takia, etten pingottanut.

Tässä ehkä värikkäin kohta peitosta:


En esittele pintaa isommasti ennen kuin se on tikattu ja valmis. Saatte tyytyä näihin maistiaisiin.

Erityiskiitokset Tilkku & Tilkku –blogin pitäjälle, joka lähetti minulle erän vaaleita jäännöspalojaan. Käyttelin niitä ahkerasti tässä työssä!

Suunnittelen seuraavaksi ompelevani pussukan. Uusi kissakangas sointuisi tällaisiin muihin kankaisiin, ja löytyipä varastoista valmis tilkkupalakin. Tytär etsi esiin nämä kankaat.


Minunhan siis pitäisi koota kahdelle valmiille tilkkupinnalle, siis uusimmalle neliö-tähtikuvioiselle ja myös juopon polku –pinnalle taustakappaleet, jotta voisin viedä nekin Töölön Tilkkupajan tikkauspalveluun tikattaviksi (vein sinne tiistaina kaksi pintaa: vinoneliö-raitaisen tilkkupinnan ja hauskan "kirjavat kalterit" -tilkkupinnan). Mutta en viitsi! On paljon kivampaa ommella "oikeita" tilkkujuttuja.

Kommentit

Elina sanoi…
Todella kaunis tuo peitto! On siinä ollut työtä, mutta lopputuloskin on harvinaisen ihana!
kewa sanoi…
Peitto on ihan huikea!!!
Tiinatei sanoi…
Kyllä tuo peitto uusien verhojen arvoinen on, hanhireunukset ovat vallan sopivat. Ihme, ettei tilkkulaukkusi ole kelvannut kellekään!
AnniK sanoi…
Peitostasi on tulossa hieno ja laukkukin on todella kaunis!
Tilkku & Tilkku sanoi…
Upea peitto saa kauniin reunuksen lentävistä hanhista ja tilkkulaukku on aivan ihana. Täydellistä työtä molemmat.
Satu sanoi…
Taas mykistävän kaunis peitto syntymässä! Osaat todella hyvin yhdistää tsiljoonia eri kankaita harmoniseksi pinnaksi. UPEAA!!!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.