taas valmis tilkkupeitto!
Kivoista neliö-ruutu-vinoraitablokeista ompelemani tilkkupeitto valmistui eilen ja sai nimekseen ”Tuulen viemää”.
(Hahaa, peiton reunat eivät sentään ole luprulöpröt, vaan peitto makaa ulkorappusillamme ja siksi reunat näyttävät aaltoilevan.)
”Tuulen viemää” tuli mieleeni Soilen peittoon tikkaamista kiehkuroista, jotka näyttivät vanhan ajan karttoihin piirretyiltä meripuhureilta. Tuulen viemää –kirja on lisäksi yksi lempikirjoistani. Ah, Scarlett! Ah, Rhett!
Tilkkupeitostani piti ensimmäisen ideani mukaisesti tulla sini-vaalea, mutta erkanin ruodusta ja leikkasin työhön lopulta kaikenlaisen värisiä tilkkuja. Kun blokkeja alkoi olla sopivan näköinen määrä, mittailin, että juu, riittää peitoksi. Jouduin sitten laajentamaan peiton kokoa ompelemalla tähän kehyksen.
Olen iloinen, että viitseliäisyyteni riitti leikkaamaan ja ompelemaan kehyskappaleet niin, että pienet vinoruudut jatkuvat kehyksen puolelle. Peittoni olisi paljon pöhkömmän näköinen muuten.
Taustakappaleessa on kuvioraita, jonka kokosin väärän mittaiseksi ompelemistani blokeista.
Pienessä kuvassa näyttää vähän, kuin kuvioraita alkaisi ja loppuisi sulavasti haalistuen, vaikka oikeasti siinä on normaali pystysauma. Kiva optinen harha!
Raaskin käyttää taustakappaleeseen söpöjä kankaita, ja niinpä tässä peitossa on vihdoinkin se tilanne, että todellakin tykkään taustapuolesta melkein yhtä paljon kuin varsinaisesta tilkkupuolesta. Tosin en pyri niin pelkistettyyn, että rupeaisin varta vasten tekemään tämän näköisiä tilkkupeittoja. Tuntuisi vähän vaivojen säästämiseltä. Taustakappaleissa tällainen on kyllä ookoo.
Asettelin kuvaussessiossani peiton myös ikivanhalle puutarhakeinulle:
Paha vain, että ”yläreuna” eli kellertävistä blokeista ommeltu nurkka lipsahti alakulmaan.
Vaaleaan kehykseen olisi voinut ehkä sovittaa vaaleasta kankaasta leikatun reunakantin, mutta päädyin jälleen kuviolliseen kankaaseen (tietenkin):
Mallailin peitolle vaaleita ja kaikenlaisia muunkinlaisia kantteja, mutta pelkkä vaalea vaikutti liian pliisulta ja muut värit liian teräviltä kontrasteilta. Sitten oli sellaisiakin kankaita, jotka eivät vain ollenkaan sopineet. Lopulta valitsin vähän epäröiden melko vitivalkopohjaisen pikkukuviokankaan.
Ajattelin, että ehkä vitivalkoinen saisi peiton kehyksen luonnonvaalean sävyn näyttämään likaiselta, mutta niin ei varmaan käynyt. En ainakaan usko.
Tuulen viemää –tilkkupeitto on aika pieni: 135cm x 179cm eli torkkupeittokokoa.
Ompelin peiton blokit Little Miss Shabbyn oivallisen tutoriaalin mukaisesti, mutta itse kehittämilläni senttimitoilla. Jos haluat ommella samanlaisia tilkkublokkeja kuin minä, senttimittainen ohjeeni löytyy täältä. Tilkkupinta ja taustakappale on koottu puuvillatilkuista, ja peiton tikkasi Töölön Tilkkupajan tikkausmestari Soile Kivinen.
Olen itse hämmästyinen, että sain muutaman päivän sisällä viimeistellyksi kaksi tilkkupeittoa! Ja toivottavasti on kohta kolmaskin valmis – hain nimittäin juoponpolkublokeista ompelemani työn Tilkkupajan longarm-tikkauksesta tänään! Kyllä nyt peittoa pukkaa.
(Hahaa, peiton reunat eivät sentään ole luprulöpröt, vaan peitto makaa ulkorappusillamme ja siksi reunat näyttävät aaltoilevan.)
”Tuulen viemää” tuli mieleeni Soilen peittoon tikkaamista kiehkuroista, jotka näyttivät vanhan ajan karttoihin piirretyiltä meripuhureilta. Tuulen viemää –kirja on lisäksi yksi lempikirjoistani. Ah, Scarlett! Ah, Rhett!
Tilkkupeitostani piti ensimmäisen ideani mukaisesti tulla sini-vaalea, mutta erkanin ruodusta ja leikkasin työhön lopulta kaikenlaisen värisiä tilkkuja. Kun blokkeja alkoi olla sopivan näköinen määrä, mittailin, että juu, riittää peitoksi. Jouduin sitten laajentamaan peiton kokoa ompelemalla tähän kehyksen.
Olen iloinen, että viitseliäisyyteni riitti leikkaamaan ja ompelemaan kehyskappaleet niin, että pienet vinoruudut jatkuvat kehyksen puolelle. Peittoni olisi paljon pöhkömmän näköinen muuten.
Taustakappaleessa on kuvioraita, jonka kokosin väärän mittaiseksi ompelemistani blokeista.
Pienessä kuvassa näyttää vähän, kuin kuvioraita alkaisi ja loppuisi sulavasti haalistuen, vaikka oikeasti siinä on normaali pystysauma. Kiva optinen harha!
Raaskin käyttää taustakappaleeseen söpöjä kankaita, ja niinpä tässä peitossa on vihdoinkin se tilanne, että todellakin tykkään taustapuolesta melkein yhtä paljon kuin varsinaisesta tilkkupuolesta. Tosin en pyri niin pelkistettyyn, että rupeaisin varta vasten tekemään tämän näköisiä tilkkupeittoja. Tuntuisi vähän vaivojen säästämiseltä. Taustakappaleissa tällainen on kyllä ookoo.
Asettelin kuvaussessiossani peiton myös ikivanhalle puutarhakeinulle:
Paha vain, että ”yläreuna” eli kellertävistä blokeista ommeltu nurkka lipsahti alakulmaan.
Vaaleaan kehykseen olisi voinut ehkä sovittaa vaaleasta kankaasta leikatun reunakantin, mutta päädyin jälleen kuviolliseen kankaaseen (tietenkin):
Mallailin peitolle vaaleita ja kaikenlaisia muunkinlaisia kantteja, mutta pelkkä vaalea vaikutti liian pliisulta ja muut värit liian teräviltä kontrasteilta. Sitten oli sellaisiakin kankaita, jotka eivät vain ollenkaan sopineet. Lopulta valitsin vähän epäröiden melko vitivalkopohjaisen pikkukuviokankaan.
Ajattelin, että ehkä vitivalkoinen saisi peiton kehyksen luonnonvaalean sävyn näyttämään likaiselta, mutta niin ei varmaan käynyt. En ainakaan usko.
Tuulen viemää –tilkkupeitto on aika pieni: 135cm x 179cm eli torkkupeittokokoa.
Ompelin peiton blokit Little Miss Shabbyn oivallisen tutoriaalin mukaisesti, mutta itse kehittämilläni senttimitoilla. Jos haluat ommella samanlaisia tilkkublokkeja kuin minä, senttimittainen ohjeeni löytyy täältä. Tilkkupinta ja taustakappale on koottu puuvillatilkuista, ja peiton tikkasi Töölön Tilkkupajan tikkausmestari Soile Kivinen.
Olen itse hämmästyinen, että sain muutaman päivän sisällä viimeistellyksi kaksi tilkkupeittoa! Ja toivottavasti on kohta kolmaskin valmis – hain nimittäin juoponpolkublokeista ompelemani työn Tilkkupajan longarm-tikkauksesta tänään! Kyllä nyt peittoa pukkaa.
Kommentit