yksi + neljä tilkkublokkia.

Viikonloppuna minulla oli vihdoinkin yli vartti aikaa kerralla tehdä tilkkutöitä.

Tietenkin minun jos kenen olisi pitänyt myös käydä Käden taidot –messuilla, mutta lauantaina en ehtinyt enkä sunnuntaina viitsinyt, vaan harjoitin kätten taitoja kotioloissa, ompelukoneen ääressä melkein koko päivän.

Nyt minulla onkin siis 13 kpl sinivihreitä tilkkublokkeja valmiina. Tässä viimeisimpänä valmistunut:


Ja tässä neljä satunnaisesti valitsemaani blokkia:


Blokit yhdistetään toisiinsa suunnilleen näin, miltä kuvassa näyttää, eli blokkien väleiin tulee vaaleaa kaitaletta.

Unohdin mitata valmiit blokit, joten siitä en vielä voi kertoa tarkempaa, mutta blokit ovat aika kookkaita. Olen vielä suunnitellut tekeväni blokkipinnan ympärille ruudutus- tai raidoitusreunan, koska minulla on kaikkia tässä käytettyjä kankaita vielä jäljellä.

Jätin väliin paitsi messut, myös Syyringin Lapsettaa -tilkkutyönäyttelyn, jota en siis itse ole vielä livenä nähnyt. Olkaa te minua parempia ja käykää viipymättä tutustumassa siihen!

Comments

Kvilttaaja said…
Näet näyttelyn viimeistään, kun hoidat sen purkamisen :D
Satu said…
Kivan näköistä tilkkupintaa taas tulossa!
Irma said…
Hyvän näköisiä blokkeja, varsinkin tuo ylimmäinen raitanen on tosi kiva:)
Tilkunviilaaja said…
Uudemmassa postauksessani näkyy, etteivät kaikki blokit suinkaan ole hyvän näköisiä! Eikö ole ihmeellistä, että tilkkupinnasta voi silti tulla kiva?

Most popular this week

21 easy quilting ideas for patchwork surfaces – from straight stitch to free motion

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

tilkkupeiton reunan kanttaaminen.