Tilkunviilaaja

Hyvä Tuomas joulun tuopi. Tuomaan päivänä luukusta löytyy taas nuortenkirja eli Britta-Lisa Koivun Taivas, mikä sisar! Taivas, mikä sisar! on Runotyttöjen ohella paras nuortenkirja ikinä! Ymmärrän toki, että arviossani on mukana aika tavalla nostalgiaa. Amerikkalainen sisar olisi minullekin kelvannut, mutta vielä enemmän halusin itse Amerikkaan luettuani tämän kirjan ensimmäisen kerran noin 10-12-vuotiaana. Sen jälkeen olen lukenut tämän varmasti 20 kertaa uudelleen. Toimii aina! Koska amerikkalainen päähenkilö oli vähän poikatyttömäinen, nostan esiin uudehkon teokseni Tyttöpoika. Vinkki: Mikäkö vinkki tähän liittyy? Tietenkin se, etteivät pussukoiden pintojen tarvitse olla samanlaiset tai edes saman väriset, koska niitä harvoin katsotaan yhtä aikaa. Sisaresta tuli puolestaan mieleen Siskontähti-pannulappu. Sen valmistumisesta kirjoitin joulun alla vuonna 2011, joten se sopii Tuomaan-päivän tunnelmaan oivallisesti. Toinen vinkki: Olisi kiva vinkata tässä pannulapun taittelutekn

Tänään esittelen satukirjan. Philip Pullman muodisti Grimmin sadut meille 2020-luvun eläville sopiviksi kirjoittamalla ne nykyenglanniksi. Kirjaa ei ole suomennettu. Huh huh! Jäin koukkuun lukiessani näitä satuja. Luin yhden ja yhtäkkiä huomasin lukeneenikin monta. Pullman oli lisännyt kommenttinsa joka sadun jälkeen, ja ne kuulostivat siltä kuin hän olisi puhunut suoraan minulle. Moderni kieliasu sai miettimään tarinoita tarkemmin. Totta kai moni satu oli tuttu lapsuudesta. Mutta miksi en yhtään ihmetellyt sitä, että isä kuningas kohteli tytärtään prinsessaa kovin julmasti?! Tai että myllärin kaunis tytär suostui ilomielin häntä vaikeilla tehtävillä koetelleen kuninkaan puolisoksi ja rakastuikin vielä? Osaa kirjan saduista ei voinut nauramatta lukea, osa tuntui kauheilta. Luettiinko tällaisia juttuja todella lapsille? Siirryn Grimmin saduista lempeämpään maailmaan eli Hanhiemon tarinoihin. Olen nimennyt yhden tilkkutyöni niin, vaikka se kirja ei ollut lempparini. Kun olin pieni, min

Ohhoh, nyt olemme jo 18. luukussa, ja täällä pyörivät P. D. Jamesin Syystanssiaiset. Rakastuin kirjaan päätä pahkaa. Olin toki juuri nähnyt minisarjan “Lost in Austen,” joka oli eräänlainen toisinto Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjasta. Henkilöt olivat tuoreina mielessäni ja tiesin, kuka on ken ja miksi. Murha ja sen seuraukset kiinnostivat ja onnittelin itseäni siitäkin, että olin kärryillä syyllisestä. (Tällä kertaa en ollut pettynyt siihen, että arvasin murhaajan henkilöllisyyden oikein. Joskus olen!) Kirja ei toki ole puoliksikaan niin kiinnostava, ellei lukija tunne Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin juonta ja henkilöitä. Meille muille tämä on mainio lisätarina! Koska kirja on kuvitteellista jatkoa Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanille, esittelen Lempeä-tilkkupussukkani. Romaanissahan esiintyy niin lempeä kuin lempeyttäkin, ylpeyksien ja muiden lisäksi. Vinkki: No tietysti se, minkä tuossa kirjoituksessani esittelen: sinun roskasi voi olla toisen aarre. Ellet tarvitse jotain tilkkujutt

Tunnelmasta toiseen – tänään ollaan John Cleesen omaelämäkerran Piti sanomani… parissa. Vaikka et olisi Monty Python -sarjan ylin ystävä, Cleesen tarinoita on hauska lukea. En ole kovin innokas elämäkertojen lukija, mutta tähän tarttumista en totisesti katunut. Cleese kertoi mielenkiintoisen elämäntarinansa sekä informatiivisesti että viihdyttävästi. Koska kirja osoittautui niin erinomaiseksi, se oli kuin lottovoitto – tai jackpot, kuten angloamerikkalaiset tapaavat sanoa. Muistutan siis mieleenne Jackpot-tilkkupeittoni vuodelta 2015. Vinkki. Minulle oli uusi ja ihmeellinen ajatus tehdä pahvimalli, jonka avulla asetin kangaspyörylän aina oikeaan kohtaan tilkkua – en keskelle. Itse en olisi keksinyt sitä. Yleensähän tilkkuilija etsii keskikohdan kummastakin kappaleesta ja kohdistaa ne. Pahvimallia voisi käyttää kohdistamisen apuna muulloinkin. Kannattaa muistaa! Havainnollistavat kuvat löytyvät ”uusi projekti alkakoon” -blogikirjoituksestani vuodelta 2015. Toinen vinkki. Kangaspy

Tänään tuon esille R.D. Wingfieldin suomennoksetta jääneen kirjan A Killing Frost. Ihmettelen, miksi olen lukenut vain kaksi Frost-kirjaa?! Tiedän pitäneeni niistä kummastakin.  A Killing Frost -kirjan sankari on ruhjuinen, huonotapainen poliisi, joka on silti terävä-älyinen ja joka ratkaisee rikokset näppärästi.  Kirjassa kerrottiin useammasta rikoksesta! Yleensä kirjoissa on yksi mysteeri, jonka ratkomiseen menee iät ja ajat, mutta tässä kirjassa oli monta mysteeriä. Samalla rahalla! Komisario Kuuran nimestä tulee tietenkin mieleen Kuurankukka-tilkkupeittoni.   Ompelin Kuurankukan ostokaavan ohjeella. Käytin sekä etu- että taustapuoleen aikamoisen määrän joulukankaita. Voisi luulla, että ne hupenivat vähiin, mutta ehei! Joulukankaita riittää aina vain! Vinkki: Tilkkutyön yleisvaikutelma voi olla kaksivärinen, vaikka mukana olisi muitakin värejä. Toinen vinkki: Vaikka ompelisit työhösi valkoisen tai mustan/tumman taustan, kankaiden ei välttämättä tarvitse olla samoja kautta koko

Oi, yhteen luukkuun oli aivan pakko nostaa Robert B. Parkerin Spenser-kirja, ja valitsin ”The Judas Goat” -teoksen, jota ei ole suomennettu. Päähenkilö Spenser toimii Bostonissa yksityisetsivänä. Hän sanailee kirjoissa nokkelasti ja selviää tilanteesta kuin tilanteesta - vaarallisistakin. Hänen sanailunsa on niin nenäkästä ja osuvaa, että saatan nauraa ääneen. Robert B. Parkerin ja Spenserin ajatteleminen tuo yleensä mieleen myös hetken, jota kadun. Olin käymässä Yhdysvalloissa ja poikkesin isohkoon kirjakauppaan. Heillä oli myynnissä jokin Spenser-kirja kovakantisena, ja siinä oli Parkerin nimikirjoitus! Enkä ostanut kirjaa, sillä ajattelin typerästi vain sen vievän tilaa matkatavaroistani. Mitä väliä sillä olisi ollut?! Tilaisuus ei ole toistunut eikä varmaan ikinä toistukaan. Ette ehkä tunnista kirjailijaa tai Spenser-nimistä päähenkilöä, mutta kenties Kovaa peliä Bostonissa -televisiosarjasta on muistikuva. Teoksistani ei löydy kovaa peliä, mutta Reilua peliä -tilkkupeitto löyty

Tänään luukusta putkahtaa Robert Harrisin romaani nimeltä Enigma. Se kertoo brittien koodinpurkajista, jotka käyttävät Enigma-laitetta toisen maailmansodan aikana. Olen lukenut Enigma-kirjan ainakin neljä kertaa, ja jokainen kerta on ollut antoisa lukukokemus. Pakkohan sille oli antaa viisi tähteä. Muistan, että ensimmäisellä kerralla kirja tuntui upealta. Kirjassa on paljon kiinnostavaa tietoa, joten siitä myös oppii asioita. Erittäin hyvin kirjoitettukin se oli. Ja vaikka kaikki oli kuvitelmaa, henkilöt ja tapahtumat tuntuivat todellisilta. Olen uskollisesti lukenut Robert Harrisin muitakin historiallisia romaaneja, mutta mikään ei ole aivan yltänyt tämän tasolle. Ehkä hän on ruvennut olemaan kunnianhimoisempi. Ainakin viimeisimmät kirjat ovat paljon tätä paksumpia ja niitä on siksi aika uuvuttava lukea. Esimerkiksi yksi, paavin valinnasta kertova kirja pitkästytti minua, vaikka periaatteessa tarina oli kutkuttava. Pohdin jo, että täytyisi ehkä lopettaa hänen kirjojensa lukeminen,