tilkkutyöbingo.

Olipa Tilkkuyhdistys keksinyt kivan tavan auttaa meitä rakentamaan tilkkutyöbingoruudukon. Käytin idealistaa apuna ja arvoin itselleni tehtävät ruudukkoon.
Viimeksi bingoilin vuonna 2020, jolloin sain ruudukkooni aika monta ruksia. En olisi pystynyt täyttämään sitä kokonaan, sillä yksi ruuduista oli ”Tilkkurata Järvenpäässä onnistuu,” eikä se onnistunut. Koko tapahtumaa ei järjestetty lainkaan! Eikä sitä järjestetty viime vuonnakaan.

Palkitsin silti itseni hyvästä suorituksesta. Ostin hienon suklaarasian, jonka konvehdit söin melkein yksinäni. (Ostin saman tien toisen samanlaisen, josta riitti perheellekin paljon syötävää.)
Mitä kaikkea tällä kertaa sitten osuikaan ruudukkooni?

Huollata ompelukone. Otan ehdottomasti tämän mukaan ruudukkooni. Ensiksikin, satunnaislukugeneraattori osui tähän kaksi kertaa. Toiseksi, olen ollut koneelleni huollon velkaa jo ainakin vuoden verran…

Ompele trikootilkuista. Sain tähänkin tehtävään kaksi osumaa. Minulla ei ole trikootilkkuja, joten en ota tehtävää ruudukkooni. Korvaan tämän tehtävällä:
Ompele valmiista resurssipalapinnoista vähintään kolme teosta.

Osallistu tilkkukurssille. Arvonta totisesti halusi, että osallistuisin kurssille, sillä sain tämän tulokseksi kolme kertaa. En oikeastaan halua osallistua kurssille! Mutta olosuhteiden paineessa otan tehtävän mukaan ruudukkooni.

Ompele mysteerityö. Toinen tehtävä, johon en tunne minkäänlaista kutsumusta. Korvaan tämän tehtävällä:
Suunnittele Tilkkuyhdistykselle uusi tilkkublokki.

Järjestä tilkkutyökankaat. Otan tehtävän ehdottomasti mukaan ruudukkooni! Ehdin ehkä järjestää kankaani parikin eri kertaa tänä vuonna.

Ompele tilkkutyö lahjaksi. Koska osuin tähänkin tehtävään kaksi eri kertaa, muokkaan tehtävää:
Ompele lahjaksi ainakin kaksi tilkkutyötä.

Vaihda ompelukoneen neula. Vaikuttaa helpolta tehtävältä, joten otan tämän ruudukkoon!

Ompele kierrätysmateriaalista. Suosin uusia kankaita, joita ostan kotimaisilta kauppiailta, mutta otan tehtävän haastemielessä mukaan. Katson sitten, miten tätä tulkitsen.

Tee keskeneräiseksi jäänyt työ valmiiksi. Oivallinen tehtävä! Totta kai otan ruudukkoon.

Ompele joulukoriste. En ole harrastanut joulukoristeiden ompelua sen jälkeen kun värkkäilin useita pehmosydän-kuusenkoristeita moooonta vuotta sitten. Otan silti haasteen vastaan.

Ompele tilkkukortti ja lähetä se. Aivan uusi aluevaltaus, jos tämän toteutan! Ei ole ikinä tullut mieleenikään ommella kortteja. Otan mukaan, sillä eihän koskaan tiedä, vaikka tällaisesta tulisi minulle ja pikkutilkuilleni aivan uusi intohimo!

Osallistu näyttelyyn. Tämä voi olla vaikeaa, mutta otan mukaan. Viime vuonna Tuikkikaa-tilkkupeittoni oli kyllä näytteillä Suonenjoen Tilkkutyöbiennaalissa.
Ompele mukimattoja. Ohhoh, että oikein mattoJA eikä vain yhtä! Katsotaan, miten tehtävälle käy. Olen kyllä todistetusti ommellut kaksi mukimattoa kivassa Sentti&Tuuma -yrityksen järjestämässä haasteessa vuonna 2020.

Tässä niistä toinen:
Opettele uusi tekniikka. Ahdistaa ajatella. Onks pakko ellei taho? No ei ole pakko. Tähän tilalle otan toiveikkaasti mukaan:
Ompelen jonkun kanssa yhdessä. Koska ompelulanit ja yhteisompelut ovat niin kivoja. Otan ruudukkoon mieluummin kivoja juttuja kuin pakkopullia.

Osallistu tilkkuaiheiseen haasteeseen. Hmmm, tämä on tavallaan jo hoidossa! Minähän osallistun tähän bingohaasteeseen! Mutta katsotaan, jos osallistuisin vielä toiseenkin haasteeseen.

Ompele laukku tai kassi. Oivallisesti sopiva tehtävä minulle! Keskeneräisten pinossa on kaksi valmiiksi tikattua laukkukappaletta – minun tarvitsee enää koota laukku (ja ommella muutamia muita, laukkuun tarvittavia osia).

Olivatpa hienosti keksityt tehtävät! Varmasti niihin oli käytetty joukkoistamisen voimaa. Nyt pitää vain täytellä ruudukko teksteillä ja alkaa ruksittaa sitä! (Tässähän se jo onkin, ohhoh!)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.