piilokuva ja muutakin erikoista.

Arvaa, mitä tässä kuvassa tapahtuu!
Ennen kuin paljastan piilokuvan salaisuuden, esittelen uuden tilkkupussukan, jonka nimi on Vieraisilla. Nimi viittaa tunteeseeni: on kuin tätä ommellessa olisin ollut vieraisilla, koska tilkut ja niiden värit eivät olleet alkujaan omiani.
Kummallakin puolella on kolmio-neliöitä, jotka ompelin ystäväni Soilen kolmioresursseista. Sain niitä häneltä satoja! Pohjaan osuvat palat ovat enimmäkseen Instagram-ystävältäni Sigiltä saamastani aarrerasiasta. Vaikka olen käyttänyt hänen neliöitään useammassa projektissa, niitä riittää aina vain!
Vieraisilla-pussukan vuori on myös saman oloista, syksyisempää värimaailmaa, mutta kangas on ihan itse valittu ja ostettu.
Vieraisilla-pussukka on Avoin-mallistoa ja kooltaan seuraavanlainen: 
  • Leveys ylhäältä noin 25 cm
  • Korkeus noin 19 cm
  • Pohjan leveys noin 7,5 cm.
Nyt paljastan piilokuvan salaisuuden.

Alun piilokuva syntyi tilanteessa, jossa olin asettanut Vieraisilla-pussukan vihreämmän puolen kuvattavaksi puutarhapenkin selkänojalle. Juuri kun näppäsin kuvaa, pussukka putosi. Ajattelin saaneeni kuvaan mukaan häivähdyksen pussukasta, mutta ei. Se oli ehtinyt kadota kuvasta!
Aloitin vähemmän vihreän puolen kuvaamisella, ja silloin Vieraisilla-tilkkupussukka pysyi ongelmitta ja yllätyksittä selkänojalla.
Vieraisilla-pussukasta tuli jotenkin tasapainoisen kokoinen ja oloinen, vaikka sen väritys erityisesti toisella puolella on hiukan erikoinen.

Sopisikohan tämä myös perusmieshenkilön nesessääriksi? Ei sillä, että pussukoilleni olisi ottajia. Ne kartuttavat vain varastoani, koska esittely- ja myyntitilanteet ovat olemattomat. Onneksi pussukat eivät vie paljon tilaa!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.