mallipalasta pussukaksi.

Kirjoitin noin viikko sitten tilkkupintaohjeen Tilkkuyhdistyksen verkkosivuja varten. Siinä sivussa tein pari kivan väristä tilkkupintaa, joista päätin ommella (tietenkin) pussukan. Yhdistin värikkäisiin tilkkupintoihin tummanpuhuvia neliöitä ja kaitaleita ja tikkasin pinnan kalanruotokuviota mukaillen.
Näin hehkeältä valmis, Kylkiruoto-nimen saanut vetoketjupussukka näytti keväisessä auringonpaisteessa!
Tällä kertaa pussukan strategiset mitat sattuivat muotoutumaan seuraavanlaisiksi: 
  • Leveys ylhäältä noin 23 cm
  • Korkeus noin 16 cm
  • Pohjan leveys 6 cm. 
Pussukka on Avoin-mallistoa. Se on vasta kolmas tänä vuonna valmiiksi ompelemani tilkkupussukka! Tein yhden ruotokuvion satunnaisesti vaihtuvin värein, ja se pala näkyy tällä puolella:
Toisen ruotokuvion ompelin niin, että ruodon toisella puolella on aina vihreät, toisella puolella violetit palkit. Lisäksi järjestelin värit vaaleimmasta tummimpaan.
Kevät on ihanaa aikaa, vaikka silloin täytyy tehdä muutamia puutarhatöitä. Kuvauspäivänä tein katkotuista sireeneistä haketta kätevällä haketuskoneellamme. Se pitää mukavaa mums-mums-mums-ääntä. Syötän sille oksia ja pieniä runkoja, se vetelee ne uumeniinsa ja tuottaa pientä silppua alla odottavaan pussiin. Silppu palaa takaisin puutarhan kiertokulkuun ja siinä samalla estää jokusia rikkaruohoja nousemasta niin nopeasti kuin ne muuten nousisivat.

Tässä kuvassa ei ole sireeni, vaan päärynäpuu, jonka oksalla poseeraa uusi Kylkiruoto-vetoketjupussukka.
Vuoriksi valikoitui sinertävä, miedosti viivoitettu kangas, jota jäi ylitse Sasassalee-tilkkupeiton taustakappaleesta.
Hyvää kevättä toivottaa Kylkiruoto-tilkkupussukka!

Kommentit

Raija Niemilä sanoi…
Taas teit kivan näköisen pussukan. Tykkään, kun ruotokuvio kulkee vaakatasossa.
Oksien haketus on meilläkin jokakeväistä puuhaa. Kone on nimetty Mussuttajaksi.
Tilkkureppu sanoi…
Kaunis pussukka ja kiva kun teit ohjeen! Hienot värit ja kauniisti värit menevät pussukassa. Tätäkin pitää keritä jossain vaiheessa kokeilemaan:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.