uusi systeemi.

Ajatukseni ovat tuolloin tällöin palanneet vuosien taa, jolloin ompelin jäännöstilkuistani palkkipötköjä. Roosan nimi -tilkkupussukka vuodelta 2014 on söpö esimerkki palkkipötköistä!

Muistan myös, että pötköjen kokoaminen oli haastavaa. En raaskinut aina leikata sopivan kapeita palkkeja tilkuistani enkä välttämättä saanut palkkeja pysymään suorina, vaan pötkö alkoi kasvaa vinoon. Sitten jouduin kaventamaan pötköistä sydäntä särkevän määrän kangasta.

Pohdin pari kertaa, että leikkaisin paperista sopivia pötköjä, joihin ompelisin palkit paperiompeluna. Pötköt olisivat silloin varmasti suorat, mutta toisaalta joutuisin repimään paperit kankaiden alta. Työlästä!

Mutta hei! Nyttemmin olen oppinut kätevän taittelutekniikan paperiompeluun! Kehitinkin uuden systeemin tällaisten palkkipötköjen ompelemiseksi pienehköistä jäännöspaloista:


Jos nyt ihmettelette värivalintojani, niin tartuin ruskeaan laatikolliseen tilkkuja siksi, etten ollut vielä käyttänyt niitä mihinkään. Halusin kuitenkin vähentää ruskean ylivaltaa, joten lisäsin mukaan turkoosia ja sinistä.

Näin sinäkin ompelet tilkkupalkit paperin avulla 

Piirrä ainakin kaksi palkkikaavaa ruutupaperille. Jos käytät millimetripaperia, voit valita taittelukohdat tarkasti mihin vain. Tavallisella ruutupaperilla palkkien korkeuksia voi vaihdella vähemmän, jos siis taittelet ruutuviivoja pitkin.

Kaavoja kannattaa olla kaksi, jotta sinun ei tarvitse joka palkin ommeltuasi katkaista lankaa.


Nyt kannattaa katsoa Tilkkuyhdistyksen video, jossa opetetaan käyttämäni taittelutekniikka. Videolla toteutetaan tilkkublokki. Kaavasi on myös tavallaan raidallinen tilkkublokki, mutta teet taitokset sitä mukaa kun asettelet tilkkuja; et etukäteen niin kuin videossa.

Aseta ensimmäinen tilkku suunnilleen kaavan keskivaiheille ja kiinnitä neulalla.


Käännä paperi nurinpäin ja tee paperiin taite sopivalle kohdalle. Tasoita tilkku saumanvaran päästä taitetta.


Aseta seuraava tilkku oikea oikeaa vasten edellisen päälle, reunat tasan.


Käännä paperipuoli taas ylöspäin ja ompele aivan taitteen vierestä.


Sitten käännät tilkun oikein päin, kiinnität neulalla ja teet paperiin uuden taitteen, tasoitat tilkun, ompelet seuraavan tilkun ja niin edelleen, kunnes koko kaava-alueesi on peitossa.

Seuraavaksi palaat takaisin aloituspalan kohdalle ja ompelet palkkeja, kunnes kaava-alue on siltäkin suunnalta peitossa. Haluamasi korkuinen pala on valmis.


Voit vielä taittaa paperin pystysuunnassa kummankin palkin reunasta ja tasoittaa pötkön. Muista saumanvara! Jos pötkösi leveys riittää, voit tasoittaa sitä vähemmän, jolloin pötköstä tulee eri levyinen kuin muut. Se ei haittaa lainkaan!

Ompele niin monta pötköä kuin tarvitset tilkkupintaasi – vaikka pussukkaa varten – ja ompele pötköt pitkistä reunoistaan yhteen pinnaksi. (Kuvassa pötköt ovat vain vierekkäin, silittämättä ja yhteen ompelematta.)


Kaava- ja taittelumenetelmän etuja ovat esimerkiksi seuraavat:

  • Tilkkusi voivat olla vinoja ja epätasaisia! Se ei haittaa. Palat tasoitetaan ennen ja jälkeen sauman ompelun, ja sinulla on paperin reuna apuviivana.
  • Sinun on helpompi ommella oikein kapeitakin palkkeja tilkkupintaan. Voit nimittäin ommella korkeamman tilkun ensin ja kaventaa sen vasta sitten, joten ommellessa ei tarvitse käsitellä niin kapeaa palaa.

Kommentit

Marle sanoi…
Tuo pätevä tekniikka, käytän sitä melkein kaikkiin paper picing töihin.
Tilkkureppu sanoi…
Jopas on kätevää, tätä en olkaan vielä kokeillut!
Marita sanoi…
Loistava keksintö!
Tilkunviilaaja sanoi…
Ensimmäisen kerran nähdessäni taittelutekniikkaohjeen ajattelin, ettei tuota voi ihminen ymmärtää. Onneksi päädyin koehenkilöksi Arjan opetukseen, kun teimme videon Tilkkuyhdistykselle! Tekniikka on todellakin mainio.
Tilkunviilaaja sanoi…
Kannattaa kokeilla! En muulla tekniikalla enää halua tehdäkään. Tässä oli vielä lisäideani eli vaihtelevasti taiteltava kaava!
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiitos! Taittelutekniikka on ihan ässä! Ja jos viittaat tähän vaihtelevasti taiteltavaan kaavakeksintööni, niin kiitos!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.