pala tähtitaivasta.

Pitkän puurtamisen jälkeen on tähtitaivaani valmis. Levitin tilkkupinnan sängylle ja näppäsin muutaman kuvan. Pihalla ei voi ottaa tilkkutyökuvia, sillä siellä on sekä märkää että multaista, kiitos kuistiremontin.


Palaan iltavalon kellastaman kuvan kera aikaan ennen tilkkupinnan valmistumista. Puuhasin lattialla, siirrellen paloja ja sovitellen niitä yhteen, mutta työstä ei tullut oikein mitään.


Tartuin sitten sommittelutyökaluuni eli PowerPointtiin. Ohjelma on tärkeä tilkkutyövälineeni!

Piirsin tavoitteeni kokoisen suorakaiteen mittakaavaan, mittasin kaikki käsillä olevat tähtipalat ja piirsin myös niitä vastaavat suorakaiteet. Sovittelin paloja PowerPointissa keskenään ja sain selville, mitä niistä piti pidentää tai leventää.


Aikani siinä askartelin – välillä mittailin ja piirtelin, välillä ompelin, ja niin sain paloistani kootuksi melkein täsmälleen suunnittelemani kokoisen tilkkupinnan.


Huh huh! Onneksi tuo osuus on nyt ohi!


Tilkkutähtien ompeleminen oli huippukivaa, mutta epämääräisen kokoisten palojen pitkällinen sommitteleminen tilkkupinnaksi oli raskasta ja tuntui välillä tylsältä. Lopputulos on kuitenkin kiva!


Jos haluaisin, saisin tästä juuri sopivan kokoisen päiväpeiton sänkyymme. Se vain ei oikein sovi väreiltään muuhun sisustukseen – mutta toisaalta olemme vähän puhelleet, että tapetoisimme makkarin uudelleen…

Aloitin projektini toukokuussa 2018 eli tämä ei ollut millään mittakaavalla kovin nopea hanke!

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Tästä tulee niin ihana peitto! Tähdet ovat niin kauniita.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.