valoa kohti.

Eilen oli vuoden lyhin päivä – talven selkä on katkennut, ja olemme taas menossa kevättä kohti. Eilisen pimeys näkyy ottamassani kuvassa batiikkinipusta, jonka olin leikannut ja järjestellyt valmiiksi. Vaikka kuvasin kankaat päivänvalossa ja ikkunan ääressä pöydällä, jouduin silti sytyttämään lisävalon.


Valon vähyyden takia tilkkutyövaiheista ei oikein saa edustavia kuvia. Teidän täytyy vain kuvitella, miten kauniita kuvassa näkyvät batiikit oikeasti ovat.

Ompelutyöt ovat kyllä jääneet vähemmälle nyt, kun minulla on ollut kiireellisempää tekemistä:


Olen lahjoja paketoidessa tilkkutöitä tekevän minäni hengenheimolainen. Käytän edellisvuotisia joulupapereita ja vain harvoin leikkaan paperia uudelta rullalta. Rullia on aika monta varastossa – myös avaamattomia!

Kuvassa näkyvät paperit ovat sattumalta ”pakalta,” mutta vastapainoksi olen uusiokäyttänyt nimilappuja. Koska säästän paperit ja myös pisimmät pakettinarut, minulla on varastoissa myös entisiä nimilappuja, joissa on saajan ja antajan nimi jo valmiina.

Nyt menen leipomaan kakkuja jouluksi. Mukavaa aatonaatonaattoa kaikille!

Kommentit

Irma sanoi…
Olen luullut että tuohon heimoon kuuluu vain oikein-oikein vanhat ihmiset. Onneksi lajia harrastaa nuoremmatkin:) t.Hengenheimolainen.
Helena sanoi…
Ihana kuulla, että muutkin kierrättävät paperit ja nauhat. Meillä homma on toiminut vuosikymmeniä. Kaipa lienen mieleltäni vanha. Paketoinnin riemua!
Schulz Family sanoi…
Have a wonderful holiday time.
Kirsti sanoi…
Ihanaa Joulunaikaa sinulle ♥
Birthe Marie sanoi…
Lovely batic fabrics you are working with. :-)
Tilkkureppu sanoi…
En ihan kaikkea säästä, mutta parhaimmat paperit ja kauneimmat narut, joita kierrätän. Mukavaa, kun on muitakin säästäjiä:)

Iloista Tapaninpäivän iltaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.