sinisävyinen vetoketjupussukka.

Valmistin tekemistäni tilkkupinnoista myös sinisävyisen vetoketjupussukan, jolle annoin nimeksi Hei, hirsimökki.


Pussukan toisella puolella on keskeisessä roolissa hirsimökkiblokki, jonka sain vuosia sitten joltain Syyringin tilkkuystävistäni. Olisin voinut käyttää tilkkublokin myös johonkin muuhun projektiin, mutta oli helpompaa jatkaa sitä pussukan kokoon ja valmistaa siitä tuote kuin olisi ollut ommella vaikka 199 blokkia lisää ja ommellakin tilkkupeitto.


Otin pussukan yhtenä päivänä mukaan töihin ja pistäydyin keskipäivällä sen kanssa ulkona. Se suostui mielellään malliksi, kun oli aurinkoistakin.


Hei, hirsimökki -tilkkupussukassa on yksinkertainen sisusta. En ommellut tähän edes sisätaskua, vaan pelkän vuorin.

Vuorikangas on sintsiä, joka löytyi lähes sokkona ostamastamme 30 kilon kangaserästä viime vuoden huhtikuussa. Paketoin Soilen kanssa kankaista pienempiä myyntipaketteja, mutta otin siitä myös itselleni pari juttua. Tämä kangas oli yksi niistä.


Tällä puolella pussukkaa on tosi kaunista kukkakangasta ja sitten tuota hauskaa ruudullista, jolla tepastelee kanoja ja hanhia.


Hei, hirsimökki -vetoketjupussukan strategiset mitat ovat:

  • Leveys ylhäältä noin 22 cm
  • Korkeus noin 15 cm
  • Pohjan leveys noin 7,5 cm.

Ompelin tähän ihan tavallisen sivulenksun, joten tämä ei ole mitään erityistä mallistoa.

Pussukassa on tilkkupinnan alla tikkausvanu- ja collegejerseykerros. Tikkaukset ovat taas orgaanista suoraommelta, paitsi hirsimökkipuolella tikkasin hirsimökin saumojen mukaisesti.

Kommentit

Ariane sanoi…
These all look great!!
Marle sanoi…
Ja luntahan stadissa ei ole. Siellä on pussukkatehdas ollut käynnissä varmaan ympäri vuorokauden, kun joka päivälle riittää uutta ihasteltavaa. Hauskoista kankaista olet ppussukan kasannut.
*VEKKI* sanoi…
Niin kivan raikas pussukka. Sopii ihan itsenäisyyspäiväänkin.
Tilkkureppu sanoi…
Tosi kiva pussukka, tässä on kauniit harmooniset värit! Tämä pussukka sopisi hyvin -60 luvulle:-D
Pussukoita syntyy nyt aivan joka päivälle omansa:) Hienoa!
Tarja sanoi…
Ihania pussukuita!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.