ikävää, mutta välttämätöntä.

Jos aikoo saada tilkkutöitään esille tilkkutyönäyttelyyn, töissä pitää olla keppikuja. Kerroinkin jo, että olin ompelemassa kujaa Sisäinen villapaita –tilkkupeittoon, jotta saan sen näytteille Helsingin tilkkukilta Syyringin kevätnäyttelyyn Taidelaaksoon.

Olin ilmoittanut näyttelyyn neljä muutakin työtä ja niihin oli myös ommeltava keppikujat. Huokaus! Kujien ompeleminen ja kiinnittäminen oli, toinen huokaus, peräti ikävää työtä.


Sain kujat kuitenkin valmiiksi. Hyvä, minä!

Kolmas huokaus! Näyttelytöissä täytyy myös olla nimilappu, josta selviää paitsi työn nimi ja tekijän nimi, myös riittävä määrä yhteystietoja työn palauttamista varten. Niitäkin minun piti leikata, kirjoittaa ja kiinnittää neljä kappaletta.


Sain myös tämän melko ikävän tehtävän ajoissa valmiiksi ja hanhiaiheiset tilkkutaulut pääsevät Tilkut pikinikillä –näyttelyyn Taidelaaksoon (Laakson sairaalan kahvilaan). Näyttely on avoinna tiistaista 6.5. alkaen koko toukokuun aina kun sairaalan kahvilakin on avoinna eli joka päivä klo 7-22.

Käykäähän tutustumassa hanhiini ja muiden syyrinkiläisten vielä hienompiin hanhiin! Ja kaikkiin muihinkin kauniisiin tilkkutöihin! Olen kuullut, että näyttelystä tulee upea!

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Kieltämättä ei niin kivaa, mutta joskus välttämätöntä. Onnea näyttelylle!
Unknown sanoi…
Jospa ehtisin käydä katsomassa luomuksenne, onneksi näyttely on työmatkani varrella :-) Kivaa olis nähdä töitänne livenä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.