joulukuun tilkkublokit.

Hyvää joulukuuta blogin lukijoille! Eilisen kuuran kunniaksi asettelin muutaman geometrisen tilkkublokin ulos esille, jotta saisin niistä paremman värisiä kuvia. Ei ihan onnistunut! Mutta jotenkuten sentään.


Kuurainen ruoho oli jäykkää, joten blokit näyttävät epätasaisilta. Höh.

Tilkunviilaajan joulukuun 2013 kalenterikuvassa ei olekaan tilkkutyötä, vaan ristipistokuva!


Olen tehnyt tämän monta vuotta sitten. Viime vuonna kalenteria kootessani en löytänyt kunnon jouluista kuvaa mistään. Ratkaisin ongelman näin. Viimekään vuonna ei marraskuun lopulla – joulukuun alkupuolella ollut kunnolla lunta.

Tänä vuonna en ole vielä tehnyt yhtään jouluista tilkkutyötä! Edellisinä vuosina olen tehtaillut lasinalusia, tyynynpäällisiä ja kaitaliinoja, mutta tänä vuona en lainkaan. Mistä mahtaa johtua? Olisiko syynä se, että kotona on jo nyt ylenpalttisesti jouluisia tekstiilejä? Olen tainnut sen lisäksi antaa kaikille läheisille jouluisia käsityöjuttuja lahjaksi jo aivan liikaa.

Kommentit

Lea P sanoi…
Taas on jotain jännää tulossa, kaavoihin et näköjään ainakaan kangistu.
Pistelysi on upea, mahdottoman pientä piperrystä.
oikein on taas tyylikäs blogityö ja tuo kuurainen nurmi alla antoi työhön aivan ihanan tunnelman.

Ristipistotöitä en enää pysty käsien vapinan takia tekemään. En ehkä näkisikäään noin pientä räpellystä. Annoin mieheni uudelle vaimolle ristipistolehtiä vietäväksi. Hän tekee valtavan isoja töitä. Minä tein nyt yhdelle lapsenlapsistani joulukalenterin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.