katselin tilkkutyökirjaa.

Tilkkuiluharrastukseni on taas jäänyt varsinaisen elämäni jalkoihin, pahkeinen, enkä ole päässyt ompelupöydän ääreen moneen päivään. Pääsin kuitenkin eilen käymään kirjastossa ja onnistuin löytämään sieltä peräti kolme tilkkukirjaa, joita en ollut ennen selaillut. Avasin ensimmäiseksi Kaffe Fassettin ”Quilts in Sweden” –kirjan.


Kirja esittelee 20 Kaffe Fassettin ja muiden suunnittelijoiden tilkkutyötä. Työt on kuvattu Tukholman Skansen-museossa ja jokaiseen työhön on teko-ohjeet. Työt on jaoteltu kolmeen vaikeusasteeseen, ja helppoja ja melko helppoja (tai keskivaikeita) on selvästi eniten.

Alussa on juttua Skansen-museosta, kuvia kirjan töissä käytetyistä kangaskuoseista ja vielä kuvakertomus siitä, millaista Fassettin kanssa on työskennellä.

Tämä on erinomainen selailukirja, mikäli pitää Fassettin kuoseista ja mausta yleensä. Kirjan tilkkutyömalleista kaksi kiinnosti erityisesti.

Ensiksi Roberta Hortonin suunnittelema Illuminated Lattice –malli, joka luokitellaan melko helpoksi toteuttaa.


Työssä on viehättävä idea. Blokkien välissä olevat kaitaleet näyttävät valmiissa työssä olevan kuvion edessä ristikkona. Värit vaihtuvat kauniisti vaaleasta tummempaan.

Tällaisen voisi toteuttaa vielä kirjavammistakin kankaista ja efekti olisi varmasti yhtä hauska.

Toiseksi katse osui Liza Prior Lucyn suunnittelemaan Headlights-malliin, joka sekin on ilmeisesti melko helppo tehdä.


Tässä mallissa on pari kivaa juttua. Kirkkaat neliöt tietysti, mutta myös se, että neliöiden ”tausta” on koottu erilaisista tummansinisistä ja violeteista kolmioista. Mallissa on enemmän rytmiä kuin jos siinä olisi pelkkiä neliöitä, vaikka värit olisivatkin samat.

Minua viehättää tietysti aina mahdollisuus käyttää kaikenlaisia erilaisia kankaita eikä vain paria, kolmea, ja tässä mallissa niin voisi hyvin tehdä.

Kirjan lopussa on lyhyesti tilkkutyövinkkejä ja mallineet neliöille (!), kolmioille ja muille muodoille, joita tilkkublokkien tekemisessä tarvitaan. Minusta neliöt ja kolmiot voisi kehottaa leikkaamaan mittojen mukaan, mutta ehkä mallineessa on joku järki siinäkin.

Quilts in Sweden –kirja on erittäin värikäs ja visuaalinen. Minulla on pari Kaffe Fassettin tilkkutyökirjaa, enkä ole niistä toteuttanut kuin pari mallia, joten en tiedä, ostaisinko tätä itselleni. Selailun makuun pääsee näinkin, kirjastosta lainatulla kappaleella.

Kommentit

Marle sanoi…
Kiitos hyvästä kirja-arvostelusta. Kertomasi perusteella voisin lainata, mutta en ehkä ostaisi, vaikka omia Fassetin kirjoja on kiva välillä selailla. Etenkin jos tarvitsee väriterapiaa.
Päivityksiä sanoi…
Eikun kirjastoon! Kiitos vinkistä :)
*VEKKI* sanoi…
Kiitos kivoista arvosteluista. Tuo Kaffe Fassett on niin kiinni niissä omissa kangaskuoseissaan, ettei työt muilla kankailla varmaankaan onnistuisi. Kyllä onni on hyvä kirjasto! Ja meilläkin on.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.