vetoketjupussukka Raanu-kankaasta.

Ompelin vetoketjupussukan Marimekon Raanu-kankaasta. Tämän pussukan nimi on nyt "Raanukas".


Tilkkutyönä ommellun pinnan sijaan pussukka on siis yhtä ainoata kangasta ja etu- ja takakappale kumpikin yhtä palaa (olisin tietysti voinut ommella pussukan nyt yhdestä ainoasta palasta, mutta silloin minun olisi pitänyt muuttaa ompelusysteemiäni, ja se aiheuttaa yleensä vain ongelmia).


Vuorikankaana on isoruutuista verhopuuvillaa Tyttären toiveesta. Ompelin Raanu-kankaan hulpiomerkinnät sisätaskun yläreunaan koristeeksi.


Muistin asetella toisen ja toisen kappaleen niin, että raidat juoksevat pohjassa samoin päin.

Mutta unohdin taas kiinnipito-/roikotuslenksun sivusaumasta. Voi minua!


Raanukas-pussukka on kooltaan seuraavanlainen:
  • Leveys yläreunasta 25 cm
  • Korkeus noin 15 cm
  • Pohjan leveys noin 8 cm.
Käytin 25-senttistä vetoketjua, jonka päihin ompelin kangastilkut. Tikkasin Raanu-kankaan kiinni ohueen tikkausvanuun ja välikerrokseksi lisäsin froteekangaspalan tukevoittamaan pussukan rakennetta.

Mainitsen vielä, että olen mukana Finnquiltin organisoimassa suomalais-englantilaisessa kangasvaihdossa ja sain vaihtokankaani eilen. Paketissa oli viittä eri kangasta, joista kahta olisin mainiosti voinut kuvitella itsekin ostavani. Muut kolme olivat minulle vieraita valintoja. On mielenkiintoista suunnitella tilkkutyötä näistä kankaista!

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Ihkua kangasta tuo "raanu" ja pussukka myös! Kiva keksintö laittaa tuo hulpioreuna tuohon taskun.
Sain omat kankaani jo torstaina ja ihan kivat, pari kankaista oli sellaista jota en ehkä olisi itse ostanut, mutta kokonaisuutena hyviä.
Irma sanoi…
Mielenkiintoista nähdä mitä saatte valmistettua kangasvaihtokankaista.
Jännityksellä odottaen:)
Hulpioreuna taskun yläreunassa on todella hyvä idea!
Tiinatei sanoi…
Tulipa siitä nätti!
KahviKaneli sanoi…
Siitä tuli kaunis!
Marle sanoi…
Kiva pussukka, vaikka kuosi onkin valmista kangasta. Minäkin olen aina laittanut tuon hulpion sisätaskun reunaan näkyviin, mikäli mahdollista. Minusta se pon hauska yksityiskohta.
Kvilttaaja sanoi…
Oikeastaan aina pitäisi pesuohjeet ja tuotemerkinnät saada kulkemaan tuotteen mukana. Sitäpaitsi sehän on kivan näköistäkin.
koruilija sanoi…
Retroa :) ja hyvä niin

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.