koneella tikattuja lehtikuvioita.

Metallilankatikkausrupeamaa varten olin vaihtanut ompelukoneeseen tikkauspaininjalan, joten jatkoin samaan syssyyn ruskehtavan tilkkulaukun tikkaamista. Tytär ehdotti jo aikaisemmin, että tikkaisin lehdykkäkuvioita. Harjoittelin ensin vähän aikaa kynällä ja paperilla ja panin sitten ompelukoneen hurisemaan.


Laukun tilkkukangasosuudet ovat melkein tikatut. Seuraavaksi pitäisi löytää laukkuun sopiva vuorikangas ja ommella sangat, myös sopivasta kankaasta tietenkin.

Mieluisaa postia

Posti toi eilen kivat jutut. Japanin tsunamikatastrofista huolimatta Patchwork Quilt Tsushin –lehdet olivat saapuneet Tilkkutarhaan, ja Minna oli ollut nopea. Sain tutustua uusimpaan numeroon eilen, sopivasti juuri kiireisen työviikon päätyttyä.


Olisin ollut tyytyväinen pelkän lehden saadessani, mutta sain myös blogiarvontavoittoni Poppyltä.

Kuoren avattuani ihmettelin ensin, missä pussukan pyörylät ovat:


Pussukka oli tietenkin kuljetuksen ajaksi taitettu kaksinkerroin. Pyörylät olivat tallella:


Ehkä otan pussukan mukaan työmatkalle, jonne lähden jo huomenna sunnuntaina…

Ennen lähtöä toivon pääseväni edes aloittamaan jotain projektia uusista kevätkankaista!

Kommentit

Poppy sanoi…
Toivottavasti pussukka pääsee käyttöön ja siitä on iloa, oli kyllä hauska yllätys nähdä se sivuillasi. Tikkausjälkesi on kadehdittavan kaunista! Oma ompelukoneeni on niin voimakastahtoinen, että se tahtoo tikata nopeammin kuin ehdin ohjailla...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.