tilkkutyötä.

Kesti pari päivää, että sain kalanruototyötä varten ostamani Tallinnan-kankaat pestyiksi ja kuiviksi, mutta eilen leikkasin parit kaitaleet ja pääsin tilkkutyön syrjään kiinni. Ahersin koko illan ja sain valmiiksi neljä tilkkublokkia.

Tilkkutyön kauneus syntyy toden teolla vasta toistosta, ja siksi tykkään latoa valmiita blokkeja vierekkäin ja katsella niitä. Joskus pystyn kuvittelemaan, että tilkkupinnasta tulee lopulta kiva, toisinaan en. Näiden tilkkublokkien kanssa olen vielä kahden vaiheilla.


Olen tietysti valinnut tähän lievästi sanottuna ärtsyn värisen oranssin kankaan, eikä toinenkaan oranssi kangas ole kauneimmillaan juuri tuon harmaan kaverina. Silmällä katseltuna värivalintani näyttävät erityisen kummallisilta – taas kerran – mutta kuvatiedoston thumbnail-kuvassa blokit näkyvät paljon pienempinä ja siinä tilkkupinta näyttää oikeinkin hauskalta. Yllätyin.

Mies katsahti sommitelmaa ja näki siinä traktorin renkaan jäljet. Tilkkupeittoni työnimeksi tuleekin varmaan joku traktoreihin viittaava sen sijaan, että puhuisin kalanruototyöstä. Melko kookkaat kalanruodot tässä nimittäin on!

En olisi tilkkuiluhistoriani alkuaikoina tehnyt tätä tilkkublokkia kuin korkeintaan yhden kokeilukappaleen, sillä tästä jää valtava määrä kangasta haaskuun! Kangasvarastoni oli silloin niin vaatimaton, että jouduin toimimaan hyvin säästeliäästi.

Neliön jokaisesta reunasta silvotaan vähän, ja tähteeksi jää koko joukko tällaisia paloja:


Ensimmäiset hukkakolmiot viistäessäni rupesin heti miettimään, miten yhdistäisin ne pareittain niin, että saisin neliömäisempiä kappaleita. Toistaiseksi olen vain siirtänyt hukkapalat katseelta vähän syrjemmäs, ettei tämä käy harmittamaan.

Kommentit

Irma sanoi…
Minusta tuo kuvio väreineen on parasta mitä pitkään aikaan olen nähnyt:)
Tilkunviilaaja sanoi…
Vau, ollaan samoilla linjoilla! Näin mallin lehdessä ja pidin mahtavana. Kiva kuulla, että tykkäät väreistänikin.
Lea P sanoi…
Aika räväkkää on tulossa. Mulla on kässäpussissa ovisilmä jolla voi tiirailla juuri tällaisia kummallisuuksia jos epävarmuus iskee. Ovisilmävinkin sain Maikilta joskus vuosia sitten, siitä kuulemma tulee Vantaan tilkkutiiraajien nimikin, jos en ihan väärin muista.

Ihanuuksia olit ostanut Karnasta, siellä käydessä on hyvä muistaa että se on tukkukauppa ja joissakin tuotteissa on jonkinlaiset syyt mittoihin ja määriin.
Kangastuksia sanoi…
Traktorin pyöränjäljistä - miten olisi Zetor tai Setori, kuten maanviljelijäsukulaiseni kutsuivat traktoriaan. Nykyään Zetorilla on pappa-Tunturiin verrattava kulttiaseama keräilijöiden keskuudessa.

Musta, harmaa ja valkoinen ovat siitä kivoja värejä, että ne sopivat kaikkien muiden värien kanssa ja keskenään. Väriyhdistelmäsi näyttää hyvältä. Olen lämmennyt oranssille ihan tosissani tämän kevään aikana. Tykkään myös turkoosinsävyisestä batiikkikuosistasi.

Olen hieman utelias ja tahtoisin tietää, miten lehdessä oli aseteltu blokit. Lehteä ei kuitenkaan myydä enää lähikaupassa, pitäisi mennä Turkuun kauppoihin selailemaan sitä. :)
Soile Kivinen sanoi…
Ei voi kuin kunnioittaa tilkkuaherrusta!! Täällä aherran rikka ja muiden kasvannaisten kimpussa. Kivaa sekin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.