mihin jäljet johtavat?
Kiitos eiliseen postaukseen laittamistanne kommenteista! On aina kiva, kun joku kirjoitukseni herättää ajatuksia.
Imartelisin itseäni, jos laskisin töppäykseni sen lukuun, että teen paria erilaista tilkkublokkia yhtaikaa, niin kuin Hieno tar taisi arvella. Minulle sattuu kaikenlaista silloinkin, kun teen yhtä ja samaa. Ehkä ajatukset karkaavat johonkin muualle; joskus huomaan, etten muista, mitä olin ajatellut tehdessäni jotain aiempaa jonka otan esiin; teen liian helposti luottaen enkä tarkista; ja niin edelleen.
Eilen ompelin valmiiksi kolme traktorinjälkiblokkia lisää.
Yksi uusista on kuvassa alimman rivin toinen vasemmalta. Minun piti tehdä blokista tuollainen valko-harmaa-värikäs variaatio, mutta tartuin samaan melkein-mustaan ja niin siitä tuli tuollainen. Se on toistaiseksi ainoa blokki, jossa on nuo peruskaitalevärit.
Ladoin kaikki blokit taas lattialle melko satunnaiseen järjestykseen.
Säädyllisen kokoiseen tilkkupeittoon vaaditaan vielä toinen mokoma blokkeja ja ompelupöydällä onkin jo kahteen tilkkublokkiin riittävä määrä kaksoiskaitaleita ommeltavana.
Säädyllisen kokoisesta tuli mieleen, että Marle kyseli kurssi- eli jalokivipeitosta, aionko tehdä siitä oikein isonkin. Todennäköisesti teen korkeintaan sen kokoisen, että tilkkupinta mahtuu sommitteluvaiheessa suhteellisen mukavasti makuuhuoneen lattialle, eli peitosta voi tulla enintään 190cm leveä ja 250cm korkea. Ei aivan parisängynpeitto siis.
Seuraavaksi täytyy taas käydä läpi kangasvarastoja ja etsiä lisää turkoosisävyisiä kankaita traktorinjälkien värikaitaleiksi. Tai leikkaan lisää kaitaleita kankaista, joita tässä jo esiintyy.
Sama tilkkublokkiasetelma toiselta puolelta:
Ehdin eilen vielä leikata muutaman neliön tuohon eilisessä postauksessa taas esittelemääni jalokivipeittooni, mutta blokkien ompeleminen ei edistynyt.
Saisin valmista paljon nopeammin, jos rakentaisin itselleni pienimuotoisen liukuhihnan! Leikkaisin kaiken kerralla ja siitä ompelisin, sitten silittäisin kaikki ja seuraavaksi kokoaisin peiton, ja valmis olisi. Silloin tilkkuilu tuntuisi kyllä liikaa työltä. Sen sijaan tykkään tehdä ensin yhden pienen jutun – vaikka leikata parista kankaasta muutaman kaitaleen. Sitten jonkun toisen pienen jutun – esimerkiksi ommella jotain toista tilkkublokkia vähän eteenpäin, tai koota kasan tietynvärisiä tilkkuja seuraavaa tilkkupussukkaa varten.
Teen vähän kerrallaan ja heti kun joku alkaa kyllästyttää, siirryn johonkin muuhun tekemiseen. Silloin tilkkuilu on minusta hauskinta! Tästä tietysti seuraa, että keskeneräisiä ja melkeinkin valmiita töitä on vino pino ja kaikenlaista on koko ajan esillä!
Imartelisin itseäni, jos laskisin töppäykseni sen lukuun, että teen paria erilaista tilkkublokkia yhtaikaa, niin kuin Hieno tar taisi arvella. Minulle sattuu kaikenlaista silloinkin, kun teen yhtä ja samaa. Ehkä ajatukset karkaavat johonkin muualle; joskus huomaan, etten muista, mitä olin ajatellut tehdessäni jotain aiempaa jonka otan esiin; teen liian helposti luottaen enkä tarkista; ja niin edelleen.
Eilen ompelin valmiiksi kolme traktorinjälkiblokkia lisää.
Yksi uusista on kuvassa alimman rivin toinen vasemmalta. Minun piti tehdä blokista tuollainen valko-harmaa-värikäs variaatio, mutta tartuin samaan melkein-mustaan ja niin siitä tuli tuollainen. Se on toistaiseksi ainoa blokki, jossa on nuo peruskaitalevärit.
Ladoin kaikki blokit taas lattialle melko satunnaiseen järjestykseen.
Säädyllisen kokoiseen tilkkupeittoon vaaditaan vielä toinen mokoma blokkeja ja ompelupöydällä onkin jo kahteen tilkkublokkiin riittävä määrä kaksoiskaitaleita ommeltavana.
Säädyllisen kokoisesta tuli mieleen, että Marle kyseli kurssi- eli jalokivipeitosta, aionko tehdä siitä oikein isonkin. Todennäköisesti teen korkeintaan sen kokoisen, että tilkkupinta mahtuu sommitteluvaiheessa suhteellisen mukavasti makuuhuoneen lattialle, eli peitosta voi tulla enintään 190cm leveä ja 250cm korkea. Ei aivan parisängynpeitto siis.
Seuraavaksi täytyy taas käydä läpi kangasvarastoja ja etsiä lisää turkoosisävyisiä kankaita traktorinjälkien värikaitaleiksi. Tai leikkaan lisää kaitaleita kankaista, joita tässä jo esiintyy.
Sama tilkkublokkiasetelma toiselta puolelta:
Ehdin eilen vielä leikata muutaman neliön tuohon eilisessä postauksessa taas esittelemääni jalokivipeittooni, mutta blokkien ompeleminen ei edistynyt.
Saisin valmista paljon nopeammin, jos rakentaisin itselleni pienimuotoisen liukuhihnan! Leikkaisin kaiken kerralla ja siitä ompelisin, sitten silittäisin kaikki ja seuraavaksi kokoaisin peiton, ja valmis olisi. Silloin tilkkuilu tuntuisi kyllä liikaa työltä. Sen sijaan tykkään tehdä ensin yhden pienen jutun – vaikka leikata parista kankaasta muutaman kaitaleen. Sitten jonkun toisen pienen jutun – esimerkiksi ommella jotain toista tilkkublokkia vähän eteenpäin, tai koota kasan tietynvärisiä tilkkuja seuraavaa tilkkupussukkaa varten.
Teen vähän kerrallaan ja heti kun joku alkaa kyllästyttää, siirryn johonkin muuhun tekemiseen. Silloin tilkkuilu on minusta hauskinta! Tästä tietysti seuraa, että keskeneräisiä ja melkeinkin valmiita töitä on vino pino ja kaikenlaista on koko ajan esillä!
Kommentit