valmis moderni tilkkupeitto
Mahtava fiilis! Sain viimeistellyksi modernin tilkkupeitteen, ja niinpä olen saanut valmiiksi kaksi isoa torkkupeittoa VIIKON SISÄLLÄ!
Tässä uusin valmis: moderni tilkkupeite nimeltään ”Iloinen yllätys”.
Nimi heijastelee paria asiaa. Ensiksikin oli iloinen yllätys, että rakas Siskoni mielistyi peitteeseen saman tien niin, että varasi sen itselleen ennen kuin olin edes ehtinyt tikkausvaiheeseen. Toinen iloinen yllätys oli, miten hienoksi tilkkupinta muuttui valittuani kahden blokin kokonaisuuksille vuoroin mustat, vuoroin vaaleat kehykset.
Vielä voi jotakuta yllättää peitteen hauska gekkoja vilistelevä tikkaus, jonka toteutti Töölön Tilkkupajan Soile. Tikkaus kruunaa kaiken!
Peitto on kooltaan:
Kapean sängyn päiväpeitteeksi tämä riittäisi, mutta parisängyn peitoksi ei. Luulen, että Sisko kuitenkin käyttää tätä torkkupeittona, ja siihen tarkoitukseen se on mukavan iso!
Nurja puoli on kiva, mutta edelleenkään en sanoisi, että ”tykkään nurjasta puolesta melkein enemmän kuin oikeasta”.
Kuvassa taustan kangas näyttää tylsän väriseltä: oikeasti se on kiva, vihreäpohjainen ja pikkukuvioinen kangas. Kankaan väri ja kuvio miellyttävät, mutta nurja puoli olisi vaan mieluisampi, jos tikkaukset erottuisivat paremmin. Valitsimme Soilen kanssa tikkauksen alalangaksi värin, jonka olisi pitänyt erottua kankaasta, mutta sinne se sulautui!
Onneksi gekot erottuvat hyvin taustastaan peitteen oikealla puolella.
Ripustin peitteen pyykkinarulle, jotta saisin sen näyttämään kuvassa suoremmalta:
Tässä ei vain näy koko peitto. Aurinko kyllä paistaa herkullisesti peitteen kuvioille.
Kokeilin myös ottaa kuvan, josta kävisi ilmi vuodenaika:
Huomatkaa yläreunassa näkyvä omenapuun oksa omenoineen, pari pudokasta sekä kaiken vihreyden keskeltä pilkistävät oranssit krassit. Elokuu!
Vielä kokeilin viskata peitteen taiteellisesti ikivanhan puutarhakeinumme istuimelle:
Tästäkään ei saisi kokonaiskuvaa peiton tilkkukuviosta, mutta kuvana tämä on kiva.
Mittailtuani taustakappaletta ja valmistamaani tilkkuriviä huomasin, että taustakappale on tietysti paljon tilkkupintaa leveämpi (ja pidempi), tikkausvaiheen takia. (Aion tikkauttaa tämänkin peitteen Töölön Tilkkupajassa). Niinpä saan vielä lisätä kangasta tilkkurivin kumpaankin päähän. Käytän siinä tätä omenakuvioista, farkkusinisen sävyistä kangasta, jota minulla on edelleen paljon varastossa.
Huomasin, että Töölön Tilkkupajan Soile on juuri postannut oman kanttiteoriansa! Hauska sattuma!
Minä olen jäpäkämmän reunakantin ystävä ja siksi käytän a) täysvinoa kaitaletta ja b) koneommelta sekä kaitaleen kiinnityksessä että käännetyn kantin ompelemisessa.
Kumpikin tapa on hyvä. Tilkkupoliisia ei ole ja vaikka olisikin, kummankaan tavan suosija ei joutuisi tyrmään.
Tässä kuitenkin vinkki sille, joka ompelee reunakaitaleen koneella:
Vinkki: Ei kannata häkeltyä, vaikka koneommel tilkkupeiton reunakaitaleessa näyttäisi törsöltä.
Katsokaa vaikka: ommel voi näyttää häiritsevältä, kun katsoo kanttausta läheltä (esimerkiksi siinä kun ompelee). Minua alkoi tämä musta ommel harmittaa:
Kantissa näkyi musta, viivamainen ommel mielestäni to-del-la selvästi, vaikka kaiken järjen mukaan sen piti hävitä mustapohjaiseen kuviokankaaseen. Hetken ajattelin jo, täytyykö ommel purkaa ja aloittaa alusta esimerkiksi vihreää lankaa käyttäen.
No, maltoin kuitenkin mieleni ja huomasin, että kauempaa katsottuna ommel hävisi näkyvistä. Musta ommelviiva ei haittaa enää yhtään:
Puhumattakaan sitten kun katsoo peittoa kokonaisuutena. Eipä näy ommelviivoja häiritsevästi tässä.
Vaikka taittelin peitteen niin, ettei siitä oikeastaan näy muuta kuin reunakantit.
Tässä uusin valmis: moderni tilkkupeite nimeltään ”Iloinen yllätys”.
Nimi heijastelee paria asiaa. Ensiksikin oli iloinen yllätys, että rakas Siskoni mielistyi peitteeseen saman tien niin, että varasi sen itselleen ennen kuin olin edes ehtinyt tikkausvaiheeseen. Toinen iloinen yllätys oli, miten hienoksi tilkkupinta muuttui valittuani kahden blokin kokonaisuuksille vuoroin mustat, vuoroin vaaleat kehykset.
Vielä voi jotakuta yllättää peitteen hauska gekkoja vilistelevä tikkaus, jonka toteutti Töölön Tilkkupajan Soile. Tikkaus kruunaa kaiken!
Peitto on kooltaan:
- 147cm x 227cm.
Kapean sängyn päiväpeitteeksi tämä riittäisi, mutta parisängyn peitoksi ei. Luulen, että Sisko kuitenkin käyttää tätä torkkupeittona, ja siihen tarkoitukseen se on mukavan iso!
Nurja puoli on kiva, mutta edelleenkään en sanoisi, että ”tykkään nurjasta puolesta melkein enemmän kuin oikeasta”.
Kuvassa taustan kangas näyttää tylsän väriseltä: oikeasti se on kiva, vihreäpohjainen ja pikkukuvioinen kangas. Kankaan väri ja kuvio miellyttävät, mutta nurja puoli olisi vaan mieluisampi, jos tikkaukset erottuisivat paremmin. Valitsimme Soilen kanssa tikkauksen alalangaksi värin, jonka olisi pitänyt erottua kankaasta, mutta sinne se sulautui!
Onneksi gekot erottuvat hyvin taustastaan peitteen oikealla puolella.
Ripustin peitteen pyykkinarulle, jotta saisin sen näyttämään kuvassa suoremmalta:
Tässä ei vain näy koko peitto. Aurinko kyllä paistaa herkullisesti peitteen kuvioille.
Kokeilin myös ottaa kuvan, josta kävisi ilmi vuodenaika:
Huomatkaa yläreunassa näkyvä omenapuun oksa omenoineen, pari pudokasta sekä kaiken vihreyden keskeltä pilkistävät oranssit krassit. Elokuu!
Vielä kokeilin viskata peitteen taiteellisesti ikivanhan puutarhakeinumme istuimelle:
Tästäkään ei saisi kokonaiskuvaa peiton tilkkukuviosta, mutta kuvana tämä on kiva.
Seuraava tilkkupeitto
Aitausmaisen, sini-vihreäsävyisen tilkkupeitteen taustakappale on vähällä päästä kokoamisvaiheeseen. Luulin jo hetken, että tarvitsisin enää oheisen tilkkurivin:
Mittailtuani taustakappaletta ja valmistamaani tilkkuriviä huomasin, että taustakappale on tietysti paljon tilkkupintaa leveämpi (ja pidempi), tikkausvaiheen takia. (Aion tikkauttaa tämänkin peitteen Töölön Tilkkupajassa). Niinpä saan vielä lisätä kangasta tilkkurivin kumpaankin päähän. Käytän siinä tätä omenakuvioista, farkkusinisen sävyistä kangasta, jota minulla on edelleen paljon varastossa.
Reunakaitaleen ompeleista
Toiset tilkkuilijat ompelevat tilkkupeiton reunakaitaleen ensin tilkkupinnan puolelle koneella ja kääntävät sitten kantin nurjalle ja kiinnittävät kantin pienillä pistoilla käsin. Näin tulee pehmeä reuna. Tiedän, että osa vielä nauttiikin tällaisesta käsin ompelemisesta.Huomasin, että Töölön Tilkkupajan Soile on juuri postannut oman kanttiteoriansa! Hauska sattuma!
Minä olen jäpäkämmän reunakantin ystävä ja siksi käytän a) täysvinoa kaitaletta ja b) koneommelta sekä kaitaleen kiinnityksessä että käännetyn kantin ompelemisessa.
Kumpikin tapa on hyvä. Tilkkupoliisia ei ole ja vaikka olisikin, kummankaan tavan suosija ei joutuisi tyrmään.
Tässä kuitenkin vinkki sille, joka ompelee reunakaitaleen koneella:
Vinkki: Ei kannata häkeltyä, vaikka koneommel tilkkupeiton reunakaitaleessa näyttäisi törsöltä.
Katsokaa vaikka: ommel voi näyttää häiritsevältä, kun katsoo kanttausta läheltä (esimerkiksi siinä kun ompelee). Minua alkoi tämä musta ommel harmittaa:
Kantissa näkyi musta, viivamainen ommel mielestäni to-del-la selvästi, vaikka kaiken järjen mukaan sen piti hävitä mustapohjaiseen kuviokankaaseen. Hetken ajattelin jo, täytyykö ommel purkaa ja aloittaa alusta esimerkiksi vihreää lankaa käyttäen.
No, maltoin kuitenkin mieleni ja huomasin, että kauempaa katsottuna ommel hävisi näkyvistä. Musta ommelviiva ei haittaa enää yhtään:
Puhumattakaan sitten kun katsoo peittoa kokonaisuutena. Eipä näy ommelviivoja häiritsevästi tässä.
Vaikka taittelin peitteen niin, ettei siitä oikeastaan näy muuta kuin reunakantit.
Kommentit
Reunakaitaleista sen verran, että kuulun niihin jotka tykkäävät käsin neuloa pienillä pistoilla käänteen. Pienet työt teen koneompeleella.
t.Ritu