valmista vielä jouluaaton aattona.

En malttanutkaan pysytellä poissa blogini ääreltä, sillä sain yhden tilkkupeiton valmiiksi!

Parhaalla tahdollanikaan en saanut tallentumaan kunnollisen väristä kuvaa kivasta punavalkoisesta tilkkupeitostani, joka sai nimen ”Piiri pieni pyörii”. Otin kuvia jouluaattona keskipäivän aikaan, mutta valo ei silti riittänyt. Kuva on sinisävyinen ja pysyy. Voi että!


Olisin myös toivonut, että kivan kanttauskankaan vaihtuvat sävyt olisivat erottuneet kuvassa jotenkin. Leikkasin Tula Pinkin kankaan pituuden suuntaiset kanttikaitaleet, jotta efekti tulisi esiin. Kyllä se hyvin näkyi reunakantissa, mutta koko ison peiton ympärillä efekti on vain vieno.


Lähikuvan otin sisätiloissa kaikki valot päällä – sävyt ovat tässäkin mitä sattuu, vaikka koetin säätää. Kuvausolosuhteet ovat näin vuoden pimeimpään aikaan todella haastavat!

Käärin peiton rullalle, jolloin reunakantin väritys näkyi kyllä hyvin:


Sain myös reunakantin kulmat onnistumaan aika hyvin. Harjoitus auttaa! En viitsi väittää, että olisin tässä asiassa mikään mestari. Kuitenkin kävisi niin, että seuraavan peiton kulmat tulisivat sitten täysin mitä sattuu.x

Peiton taustakappale näyttää tällaiselta:


Jostain oudosta syystä minulle jäi ylimääräisiä kaariblokkeja, josten ompelin ne osaksi taustakappaletta. Kuvasta nyt katsoessani huomaan, että peiton nimeksi olisi myös voinut laittaa Fooo.

Vähän lähempi kuva hangella lepäävästä tilkkupeitosta:


Piiri pieni pyörii –tilkkupeitto on kooltaan noin 166 cm x 199 cm (tai 65” x 78”).x

Toivomuslistaltani löytyviä, valmiita tilkkupeiton nimilappujakin minulla on kaapissa vielä muutama. Yksi niistä sopi ilmiselvästi tähän peittoon!


Asettelin tilkkupeiton laskeutumaan elegantisti portaita. Tässä kuvassa saattaakin olla hieman todellista lähempänä olevat värit:


Improvisoituihin kaariblokkeihin sain idean Instagramissä @hbeecook ’in vauvanpeitosta. Hänen peitossaan oli täysin erilaiset värit, mutta samanlaisia kaariblokkeja ja rouheat, vaihtelevan levyiset kaitaleet blokkien välissä. Soile puolestaan ehdotti, että ompelisin blokeille vielä kehykset. Uskon, että keksin aivan itse ommella vuoroin punaiset, vuoroin vaaleat kehykset.

Rakas Siskoni näki blogikirjoituksessani ensimmäiset puna-valkoiset tilkkublokit lattialla, ja hän varasi saman tien peiton itselleen. Kiva, että hän oitis uskoi Piiri pieni pyörii -tilkkupeittoon!

Piiri pieni pyörii oli kymmenes vuonna 2017 valmiiksi saamani tilkkupeitto.

Kommentit

Helena sanoi…
Olet tosi ahkera ompelija. Kuvaaminen tähän aikaan vuodesta vääristää värejä, mikä johtuu siitä, että auringon valo kulkee niin pitkän matkan ja ennättää matkalla hajaantua väreihin (sininen taipuu vähiten). Ulkokuvat värjäytyvät helposti sinisiksi.
TeSa sanoi…
Ihana peitto. Kauniit ja toisiinsa sointuvat värit.
Tiina sanoi…
Tulipa upea peitto näistä paloista!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.